Tulipolte voi levitä Virosta tuoduista taimista

Suomi ja Portugali ovat ainoat tautivapaat maat.

Kotimaa

Vaarallinen tulipolte-niminen kasvitauti voi levitä Suomeen Virosta tuoduista hedelmäpuiden ja koristepensaiden taimista. Sen vuoksi erityisesti omena- ja päärynäpuiden taimien tuontia Virosta on syytä välttää. EU:n ulkopuolelta tulipoltteen isäntäkasvien tuonti on kokonaan kielletty.

Virossa havaittiin tulipoltetta vuonna 2012 omena- ja päärynäpuissa viidellä paikkakunnalla. Tautia esiintyy kaikissa Euroopan unionin maissa lukuun ottamatta Suomea ja Portugalia.

Virosta tuodut taudin isäntäkasvien taimet ovat nyt erityinen riski, koska tauti leviää pääasiassa saastuneista taimista. Taudin isäntäkasveja ovat omenat, päärynät, pihlajat, tuomipihlaja, orapihlajat, aroniat, tuhkapensaat, ruusukvitteni, kvitteni, japaninmispeli, mispeli, tulimarjat ja pastorinpunamarja.

EU on hyväksynyt Suomen tulipoltteen suoja-alueeksi, jonne taudin leviäminen pyritään estämään.

Tulipolte on bakteerin aiheuttama, vaaralliseksi luokiteltu kasvitauti. Tulipolte aiheuttaa aluksi versojen lakastumista ja mustumista, leviää vähitellen paksumpiin oksiin ja runkoon ja johtaa lopulta koko kasvin kuolemiseen.

Lähteet: Evira