Kirkkovaltuuston puheenjohtaja: "Tasa-arvo on otettu lyömäaseeksi"

Porin kirkkovaltuustoa johtava Harri Saine sanoo, ettei kannata maakuntajohtaja-seurakuntavaikuttaja Pertti Rajalan ehdotusta konservatiivien tukien vähentämisestä. Porin seurakunnat tukevat kiistelyn kohteeksi joutuneita lähetysjärjestöjä noin 150 000 eurolla vuodessa.

Kotimaa
Keski-Porin kirkkoa
Erkki Alho / Yle

Maakuntajohtaja, kirkolliskokousedustaja Pertti Rajala (sd.) esitti Yle Satakunnan haastattelussa, että seurakuntien konservatiivisille lähetysjärjestöille maksamat tuet pitäisi lopettaa.

Pertti Rajalan mukaan kirkolla on homoseksuaalisuudesta ja naispappeudesta selvät kannat, joita kaikkien kirkon tukea saavien järjestöjen pitää noudattaa. Rajala myös suree sitä, että konservatiiviset järjestöt tukevat vanhoillisia asenteita kehitysmaissa.

Porin seurakunnat tukevat Kansanlähetystä, Sanansaattajia, Kylväjää ja SLEY-järjestöä vuositasolla noin 150 000 eurolla. Näiden järjestöjen tukia on lopettettu mm. pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.

"Ei syytä muuttaa käytäntöä"

Porin kirkkovaltuuston puheenjohtaja Harri Saine on Rajalan kanssa eri mieltä. Saineen mukaan Porissa on viimein päästy tilanteeseen, jossa lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun tukisumma on tavoitellulla tasolla kahdessa prosentissa verotuloista.

- Tuki jaetaan suhteessa siihen, kuinka paljon järjestöt saavat vapaaehtoista tukea seurakuntalaisilta. Nämä tiedot saadaan Kirkkohallitukselta. Jos seurakuntalaiset muuttavat omia lahjoitustapojaan, silloin seurakuntayhtymänkin on syytä muuttaa kantaansa, Saine sanoo.

Nyt on otettu tasa-arvo ja seksuaalinen suuntautuminen lyömäaseeksi.

Porin kirkkovaltuuston puheenjohtaja Harri Saine

Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Harri Saine katsoo, että Suomessa keskustellaan tällä hetkellä kysymyksistä, jotka eivät ole akuutteja maissa, joissa järjestöt tekevät lähetystyötä.

- Tärkeintä on viedä ilosanomaa Kristuksesta eteenpäin eikä viedä meidän omia ristiriitojamme näihin maihin, joissa ei ole tällä hetkellä vastaavia keskusteluja. Lähetystyöntekijöiden on noudatettava kohdemaan kirkon tulkintoja. Meidän ei pidä muuttaa kohdemaan kirkon käytäntöjä radikaalisti, vaan kirkkojen on annettava kehittyä omaan suuntaansa, Saine toteaa.

Puheenjohtaja toivoo malttia

Harri Saine korostaa, että kirkko voi muuttua ajan mukana, mutta hänen mielestään muutoksia ei pidä tehdä liian nopeasti. Hän pitää valitettavana, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla lähetysjärjestöjen tukiaon vähennetty pikavauhtia.

Lähetystyöntekijöiden on noudatettava kohdemaan kirkon tulkintoja.

Porin kirkkovaltuuston puheenjohtaja Harri Saine

- Tiedän, että monet ihmiset ovat näistä tukien vähennyspäätöksistä eri mieltä. On myös monia muita kysymyksiä, joista olemme kirkossa erimielisiä. Miksi on nostettu vain nämä muutamat asiat esille? Yhtä hyvin voitaisiin nostaa esille jotkut muut asiat, esimerkiksi pelastus- ja kirkkokäsitys. Nyt on otettu tasa-arvo ja seksuaalinen suuntautuminen lyömäaseeksi. Jotenkin tuntuu, että tässä asiassa lyödään Raamatulla päähän - sellaista haluaisin välttää, Saine sanoo.

Kirkkovaltuustoa Porissa johtava Harri Saine uskoo, että Porin seurakunnat jatkavat edelleen myös konservatiivisia kantoja edustavien lähetysjärjestöjen tukemista.