1. yle.fi
  2. Uutiset

Kesällä jätteet päätyvät väärään paikkaan

Monille jätepisteille viedään kesäisin sinne kuulumattomia tavaroita. Ongelma näkyy kolmessa pohjalaismaakunnassa toimivan jäteyhtiö Ekoroskin alueella etenkin vilkkaimmilla kesämökkialueilla.

Kotimaan uutiset
Sotkuinen jätteenkeräyspiste Oulun Pateniemessä
Kati Jurkko / Yle

Lasin, metallin, paristojen sekä keräyspaperin ja -pahvin sijaan esimerkiksi ekopisteet täyttyvät usein kesäisin kotitalousjätteestä. Alueista on tullut epäsiistejä, kun linnut ja muut eläimet ovat levittäneet jätettä ympäriinsä. Toisaalta lajiteltavaa jätettä päätyy myös mökkiläisille tarkoitettuihin kesäastioihin.

- Ekopisteille tuodaan jätettä, joka ei sinne ollenkaan sovi. Esimerkiksi kauempaa tulevat eivät aina tiedä, että heidän kotitalousjätteille on olemassa omat astiat, kertoo Ekoroskin yritysneuvoja Marko Berg.

Mökkiläisille suunnatun opastuksen ansiosta lajittelun perusteet ovat useimmilla tiedossa. Epätietoisuutta on lähinnä siitä, mihin jätteet pitää toimittaa.

Lue seuraavaksi