Jokainen on hyvän kuvan arvoinen

Kaikilla on haaveita ja unelmia eikä kenenkään unelma ole toisen unelmaa huonompi. Hetki Unelmaa - valokuvaprojekti toteutti kehitysvammaisten unelmia eri puolilta Suomea. Onnelliset valokuvamallit saivat jokainen oman kuvansa seinälleen.

Kotimaa
Hetki Unelmaa- valokuvamalli
Minna Aula / Yle

Kemiläinen Veijo työskenteli nuorena Kemi-yhtiön palveluksessa lautatarhalla. Eipä arvannut silloin, että vielä 78-vuotiaana pääsisi johtajan huoneeseen.

Kaikki sanoo kun näkee minut, että mitä julkkis.

Veijo

Hetki Unelmaa - valokuvaprojekti totetutti kehitysvammaisten unelmia. Suomen ammattivalokuvaajat Ry:n ja Kehitysvammaisten tukiliiton yhdessä järjestämään valokuvanäyttely kiersi ympäri Suomea.

Kemissä näyttely nähtiin tammikuussa ja se sai erittäin lämpimän vastaanoton.

Kemin julkkikset

Muotokuvat luovutettiin Hetki Unelmaa projektin valokuvamalleille perjantaina Kivikankaan palvelukodissa.

Kemiläinen valokuvaaja Mika Ahonen kuvasi näyttelyyn kuusi kemiläistä mallia.

- Kaikki sanoo kun näkee minut, että mitä julkkis, Veijo hymyilee.

Hetki Unelmaa kemiläiset valokuvamallit
Kemistä Hetki Unelmaa -valokuvausprojektiin osallistui kuusi valokuvamallia.Minna Aula / Yle
Hetki Unelmaa valokuvamalli Mauno
Hevosmies Mauno esittelee ylpeänä kuvaa.Minna Aula / Yle

Kurkistus kehitysvammaisten elämään

Ahonen puhuu suvaitsevaisuuden puolesta.

- Itse kehitysvammaisen pojan isänä olen saanut kokea vieroksuvia katseita. Toivottavasti tämä näyttely lisäisi tavallisten ihmisten suvaitsevaisuutta ja käsitystä kehitysvammaisten ihmisten elämästä, Ahonen toteaa.

Hetki Unelmaa -valokuvanäyttely jatkuu syksyllä vielä Joensuussa ja Seinäjoella.