Suomalainen kyllä keksi viinalle korvikkeita

Suomalaiseen juomaelämään sisältyy merkillisiä ja karmeitakin tarinoita. Puistokemistit ovat muun muassa valuttaneet pakkasella korvikkeita rautakangen vartta pitkin. Tenuttelijat tunnistettiin voimakkaasta kissanpissan hajusta.

kulttuuri
Mentolisprii oli yksi apteekkituotteista, jotka kävivät korvikkeeksi.
Sirkku Pihlman

Kun mä rupesin ryyppäämään, niin lestissä luki, että "Alko". Minä lopetin tykkänään, kun pullossa luki, että "Lakkaa".

- Juha Vainio: Kun mä rupesin ryyppäämään, 1981

Vainion ilkikurinen laulu kertoo Kotkan pojan itsensä oloisen häiskän remuisasta nuoruudesta ja ihan vain auktoriteettien kiusallakin henkiinjäämisestä. Laulussa kaikuu myös Junnun sukupolven hyvin muistama puistokemistien ja tenukeppien synnyttämä folklore. Lakkaan laulun ryyppääminen loppui.

- Joo, spriilakka, oksalakka, pulituuri... erilaisia teknisiä alkoholeja, jotka oli denaturoitu, tehty juomakelvottomiksi, Turun yliopiston museologian tutkija Sirkku Pihlman kuvailee suomalaisen korvikealkoholin huippukauden tuotteita.

Mitä Jeppe joi?

Sirkku Pihlman on käynyt läpi erilaisia lähteitä etsiessään suomalaisten alkoholin korvikkeiden historiaa. Pihlman on mukana yliopiston,

Pulituuri - Politur
Pulituuri - PoliturTapio Rastas

Pöytyän kulttuuritoimen ja Yläneen kotiseutuyhdistyksenMitä Jeppe joi? -näyttelyä kokoavassa hankkeessa.

Viinankorvikkeiden kanssa pelaaminen ei luonnollisesti ole ollut ihan kansakunnan kaapin päällimmäisiä historian ja muunkaan kirjoituksen aiheita. Ilmiö on kuitenkin ollut niin laaja, ettei se vallan huomiottakaan ole jäänyt.

- Olemme lähteneet 1800-luvun lopulta liikkeelle. Lähteina on esimerkiksi sanomalehtiarkistojen tietoja, tietoa korvikkeiden tuotannosta ja aihetta koskevista säädöksistä. Denaturointimääräyksiä on annettu jo 1800-luvun lopulla. Alkoholijuomista veroa keräävä valtio halusi ehkäistä veronkiertoa tekemällä muut alkoholit nautintakelvottomiksi.

Kieltolaki

Korvikkeiden käytön historia on ollut myös muuta kuin ilmiön huipennus 1960-luvulla, jolloin Suomessa korvikkeet tappoivat ihmisiä isossa mitassa.

Kaikki kelpasi
Kaikki kelpasiTapio Rastas

1919 voimaan tullut kieltolaki lopetti alkoholin myynnin tyyten koko maassa, ainakin periaatteessa. Ajan kuvina tuttuja ovat salakuljettajat ja ravintoloiden salaa myymät "kovat teet".

Korvikepuolellakin oli aktiivista.

- Korvikkeita käytettiin kaikissa yhteiskuntaryhmissä. Ne, joilla oli enemmän rahaa, hankkivat korvikkeensa apteekista reseptillä. Maaseudulla esimerkiksi isännät hankkivat spriitä sianhoitoon, mikä kaskuina muistetaan vieläkin. Helsingissä, nimenomaan paremmissa kaupunginosissa, ostettiin paljon alkoholiin tehtyjä apteekkirohdoksia ja tippoja. Myös erilaisiin naistenvaivoihin tarkoitettuja lääkkeitä hankittiin, Sirkku Pihlman kertoo.

Aikapommin osaset

Kieltolain loppuessa oli jo virittymässä karhunrauta, joka losahti kansakunnan kintereeseen toden teolla vuosikymmeniä myöhemmin.

- Kieltolain jälkeen alkoholi oli valtion monopoli. Käyttöön otettiin viinakortit, joilla kulutusta säänneltiin. Köyhemmän tai "tavallisen kansan" moraalissa pidettiin ääritiukkaa linjaa, epäsosiaalisiksi ja alkoholisteiksi epäillyille ei myyty lainkaan. Tässä oli kuluttajakuntaa jatkamaan korvikkeiden käyttöä, muistuttaa Sirkku Pihlman.

Isännät hankkivat spriitä sianhoitoon.

Sirkku Pihlman

Sotien jälkeen suomalainen yhteiskunta oli kovassa muutoksessa. Suunta oli agraarisesta teolliseen, maaseudulta pakkautui väkeä kaupunkeihin.

Irrallisuuteen ja mahdolliseen asunnottomuuteen yhdistyi helposti alkoholismi. Rahattomuus ja viinanmyynnin tiukka kontrolli loivat suuren korvikkeiden käyttäjien ryhmän, joka oli auttamatta yhteiskunnan ulkopuolella.

Suomeen oli alkuperäisen tarkoituksen vastaisesti tullut synnytettyä merkillinen "alkoholistinen yhteiskuntaluokka", joka imuroi pariinsa muitakin kuin valmiiksi irtolaiset.

Kyllä Liekki lämmittää

Sodanjälkeisen kehityksen myötä virallisempaan suomen kieleen syntyi sana "rappioalkoholisti". Rappioalkoholistien päihdevalikoimaan kuuluivat puuseppien lakat (pulituurit), denaturoidut alkoholit (tenu), pakkasnesteet ja polttonesteet.

Varjojen väkeä Helsingistä. Kuva on Yleisradion tv-ohjelmasta  "Asunnottomat alkoholistit. Rappioalkoholistiongelma" vuodelta 1968. Aiheesta olivat keskustelemassa Osmo Toivola, Lenni Lehtimäki, Reino Orasmala, Maria Schulgin (Marraskuun
liike), Arvo Raatikainen ja Osmo Visuri.
Varjojen väkeä Helsingistä. Kuva on Yleisradion tv-ohjelmasta "Asunnottomat alkoholistit. Rappioalkoholistiongelma" vuodelta 1968. Aiheesta olivat keskustelemassa Osmo Toivola, Lenni Lehtimäki, Reino Orasmala, Maria Schulgin (Marraskuun liike), Arvo Raatikainen ja Osmo Visuri.Yle Kuvapalvelu

Helsingissä kuuluisa Elävän musiikin yhdistyksen Lepakko Porkkalankadulla oli aiemmin alkoholistien suoja, joka tunnettiin nimellä Liekkihotelli. Liekki-nimi taas tuli Taloussprii T:stä, jonka pullossa oli liekkikuvio.

Liekkiviina oli suosittu juoma ja eräänlainen virstanpylväs korvikealkoholien historiassa. Sprii oli edelleen denaturoitua, mutta ei enää tappavaksi asti.

- Aiemmin paljon käytetyssä LC-liuottimessa oli metanolia, ja siihen kuoli ihmisiä. Määrä oli niin suuri, että ulkomaita myöten huomattiin, kuinka täällä kuollaan juomiseen, kertoo Sirkku Pihlman.

Korvikkeiden käyttäjien määrä oli niin suuri, ettei ilmeistä kuolemanvaaraa voitu pitää hyväksyttävänä. Tosin Liekkiviinakin vedettiin markkinoilta muutaman vuoden jälkeen, ilmeisesti suuren suosion vuoksi.

Puistokemistit jäävät puistoon

Tenuporukoilla oli erilaisia keinoja juomiensa käsittelyyn. Kansanperinne tuntee tarinat ranskanleivän läpi suodattamisesta ja rautakangen vartta pitkin valuttamisesta pakkassäillä.

Konstit synnyttivät tunnetun käsitteen "puistokemisti".

Puistokemistien sosiaalinen status oli jossain halveksunnan alapuolella. Alan ihmiset hakeutuivat yhteen saadakseen turvaa ryhmästä.

Talousspriipulloja, kuuluisaa liekkiviinaa
LiekkiviinaaYle Kuvapalvelu

- Yksi leimaava seikka oli se haju, joka denaturoitujen nesteiden juomiseen liittyi. Eräs sosiaalityöntekijä kertoi, että haju syntyi kahden päivän viiveellä. Sen jälkeen ihminen haisi tosi voimakkaasti kissanpissalta. Se haju tarttui myös näiden ihmisten asuntoihin, ja muiden oli mahdotonta olla heidän seurassaan. Jos ei vielä ollut asunnoton, niin tämän jälkeen kyllä oli, Pihlman sanoo.

Sirkku Pihlman kertoo, että joku aina selvisi jaloilleen tästä fyysisestä kurituksesta ja sosiaalisesta stigmasta, mutta kovin pitkää loppuikää ei kenellekään voinut luvata.

Suuri rappioalkoholistiongelma herätti valtakunnallista huomiota ja huolta.

Televisiossa asiasta keskusteltiin ja lehdissä kirjoitettiin. Valokuvaaja Pertti Hietasen dokumentti Liekkihotellin porukoista (1973) on klassikko, samoin sosiologi Lasse Murron 1970-luvun alussa tekemä tutkimus "Asunnottomien alkoholistien elinolosuhteet ja elämäntapa sekä yhteiskunnan toimenpiteet".

Museo etsii tarinoita

Viinankorvikkeiden käyttöön liittyvät tavat ja tarinat ovat edelleen isolta osin kansanperinteenä kulkevaa tietoa. Mitä Jeppe joi? -näyttelyssä ollaankin kiinnostuneita kuulemaan ihmisten muisteluja ja kokemuksia asiasta.

Esineistöä näyttelyssä on varsin edustava kokoelma, mutta joitakin täydennyksiä kaivataan.

- T-spriipullo olisi hyvä, koska se on klassikko. Se meiltä puuttuu. Polttonesteet, Lasolit - näitä on näkynyt vähemmän.

Mitä Jeppe joi -näyttely avautuu Yläneen kotiseutumuseolla 10. elokuuta.