1. yle.fi
  2. Uutiset

Puinnit alkamaisillaan Etelä-Savossa

Ruissadon odotetaan jäävän Etelä-Savossa välttäväksi kostean viime syksyn vuoksi.

Etelä-Savo
Vehnäpelto.
Vehnägluteenin terveyshaitoista ja -hyödyistä kiistellään.Seppo Sarkkinen / Yle

Nurmikasvien siemenviljelyksien puinnit käynnistyvät tällä viikolla Etelä-Savossa. Nurminadan puinti käynnistyy ensimmäisenä ja Timotein puinti aloitetaan muutaman viikon kuluttua. Nurmikasvien viljely on kuitenkin Etelä-Savossa varsin vähäistä.

Myös viljojen puinti alkaa lähiaikoina. Ruissatoa päästään puimaan todennäköisesti kahden viikon sisällä. Maakunnassa puidaan tänä kesänä välttävä ruissato.

- Viime syksynä oli kylvöjen aikaan niin märkää, että se verottaa satoa, kertoo kasvintuotantoneuvoja Matti Ikonen Proagria Etelä-Savosta.

Keväällä kylvetyistä ohrasta, kaurasta ja vehnästä odotellaan parempaa satoa.

Kasvintuotantoneuvoja Ikonen muistuttaa viljanviljelijöitä tarkastelemaan peltojaan hukkakauran vuoksi.

- Nyt on viimieset hetket tarkastella peltoja. Hukkakaura on lisääntynut Etelä-Savossa vuosi vuodelta, kertoo Ikonen.

Lue seuraavaksi