1. yle.fi
  2. Uutiset

Aikuinenkin saa leikkiä

Katariina Katla pelasi liveroolipelissä muutaman tunnin ajan hahmoa, joka oli juuri lopettanut huumeiden käytön. Larppaamalla saa osoitettua aggressiivisuutta, häpeää ja jopa seksuaalisuutta yhdessä sovittujen sääntöjen avulla niin, ettei toisen turvallisuus vaarannu, kirjoittaa Katariina Katla kolumnissaan.

Näkökulmat
Katariina Katla
Yle

Larppaaminen, eli liveroolipelaaminen, lienee monelle lähes tuntematonta siitä huolimatta, että Suomessa järjestetään joka vuosi Euroopan suurin epäkaupallinen roolipelifestivaali Ropecon.

Osallistuin itsekin viime viikonloppuna tähän noin 3600:n pelaamisesta kiinnostuneen kävijän tapahtumaan muun muassa pelaamalla kahdessa pienessä liveroolipelissä.

*Kun larppaaminen oli *yhdeksänkymmenluvulla uusi ilmiö Suomessa, siihen liitettiin outoja mielikuvia muun muassa saatanan palvonnasta.

Liveroolipelejä pelaava nuoriso pukeutui mustiin vaatteisiin pelatessaan dystopiseen tulevaisuuteen sijoittuvia pelejä tai larpatessaan vampyyreja. Mustat vaatteet ja rajut meikit tulkittiin nuorison rappiotilan ilmentymäksi.

Mustat vaatteet ja rajut meikit tulkittiin nuorison rappiotilan ilmentymäksi.

Larppaamisessa on kuitenkin kyse lähinnä mielikuvituksella leikkimisestä ja asioiden ja tunteiden turvallisesta simuloimisesta. Aggressiivisuuden, häpeän ja jopa seksuaalisten kokemusten ja mielihalujen simuloiminen onnistuu pelissä yhdessä sovittujen sääntöjen avulla niin, ettei toisten turvallisuus vaarannu.

Myös pelissä kohdatuista tunteista ja asioista puhuminen toisten pelaajien kanssa heti pelin jälkeen helpottaa vaikeidenkin kokemusten käsittelyä. Pelissä jaetut kokemukset myös luovat voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta ja pelitilanteen purkaminen yhdessä tuntuu vapauttavalta.

Liveroolipelaamisen tutkiminen on vakiinnuttanut asemansa myös akateemisissa piireissä ja aiheesta on valmistunut useampia artikkelikokoelmia, graduja ja väitöskirjoja.

Larppaamisesta voi myös nykyään vakavalla naamalla puhua taidemuotona siinä missä improvisaatioteatterista tai performansseistakin. Taidemuotona larpissa onkin valtava potentiaali tuottaa osallistujille mahdollisuuksia samaistua erilaisiin näkökulmiin ja päästä pelaamisen kautta pohtimaan ja ratkaisemaan eettisiä kysymyksiä.

Pelasin Ropeconissa hahmoa, joka oli lopettanut huumeiden käytön tullessaan värvätyksi uskonlahkon jäseneksi. Hahmoni huumeriippuvuus oli siis vaihtunut sosiaaliseksi riippuvaisuudeksi ja lahkon johtajan kuoltua hän oli vaarassa suistua takaisin vanhaan elämäntapaansa.

Pelasin Ropeconissa hahmoa, joka oli lopettanut huumeiden käytön tullessaan värvätyksi uskonlahkon jäseneksi.

Peli kokonaisuudessaan kesti kaksi tuntia ja se pelattiin kahdentoista osallistujan voimin yhdessä huoneessa.

Oli suorastaan hätkähdyttävän helppoa tarkastella maailmaa syvästi uskonnollisen persoonan näkökulmasta siitä huolimatta, että itse en omaa minkäänlaista tarvetta uskonnollisuuteen.

Kahden tunnin aikana eläydyin hahmoni ajatusmaailmaan ja pelin päätyttyä koin voimakasta helpotusta siitä, että oma elämäni on monin tavoin kevyempää.

Katariina Katla

Kirjoittaja on lahtelainen kuvataiteilija ja Yle Lahden kolumnisti.

Lue seuraavaksi