1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Alueelliset erot aborttikannoissa kasvaneet Yhdysvalloissa

Abortin vastustus on lisääntynyt etelävaltioissa. Hieman yli puolet kaikista yhdysvaltalaisista kannattaa aborttioikeuksia.

Yhdysvalloissa alueelliset erot suhtautumisessa aborttioikeuteen ovat kasvaneet. Pew-tutkimuslaitoksen julkaisemasta tutkimuksesta käy ilmi, että aborttioikeuksien vastustaminen on lisääntynyt etelävaltioissa. Oikeuksien kannatus on vahvimmilllaan Yhdysvaltojen koillisosassa ja länsirannikolla.

Hieman yli puolet yhdysvaltalaisista kannattaa yhä aborttioikeuksia, kun taas kaksi viidestä vastustaa niitä. Nämä luvut ovat pysyneet suurinpiirtein samoina kahden vuosikymmenen ajan. Alueelliset erot ovat kuitenkin kasvaneet.

Aborttioikeuksien vastustus on lisääntynyt merkittävästi Texasin, Oklahoman, Louisianan, Arkansasin, Mississippin, Alabaman, Tennesseen ja Kentuckyn osavaltioissa 1990-luvun puolivälin jälkeen. Näissä kahdeksassa osavaltiossa 52 prosenttia asukkaista on sitä mieltä, että abortin pitäisi olla laiton kaikissa tapauksissa, tai ainakin suurimmassa osassa tapauksista.

Aborttioikeuksien kannatus on vahvinta New Englandin alueella Yhdysvaltojen koillisosassa, missä 75 prosenttia asukkaista kannattaa aborttioikeuksia.

Kun suhtautumiseroja vertaillaan eri alueiden välillä, New Englandin alueen ja etelävaltioiden välinen ero on kasvanut 35 prosenttiyksikköön, kun se 1990-luvun puolivälissä oli 18 prosenttiyksikköä.

- Aborttikannoissa on ollut pitkään merkittäviä alueellisia eroja, jotka heijastavat uskonnollisia, yhteiskunnallisia ja väestöllisiä eroja eri osissa maata, sanoo tutkimusjohtaja Michael Dimock.

- Mutta kuilu on nyt leveämpi kuin aikaisemmin.

Pew-tutkimuslaitos suoritti kansallisen kyselytutkimuksen 17.-21. heinäkuuta. Tutkimukseen vastasi 1 480 yhdysvaltalaista.