1. yle.fi
  2. Uutiset

Kirjastoautot vetävät edelleen asiakkaita

Kouvolassa kirjastoauto Oravanmatin lainausluvut lähtivät huimaan nousuun sen jälkeen, kun kolme sivukirjastoa lakkautettiin haja-asutusalueilta. Kotkassa kirjastoauto Ilona nauttii tasaisesta suosiosta.

Kotimaan uutiset
Kirjoja Kotkan kirjastoautossa
YLE / Mari Pekkanen

Kirjastoauto saa edelleen kymenlaaksolaiset vinguttamaan kirjastokorttiaan aktiivisesti. Erityisesti Kouvolassa kirjastoauto Oravanmatti on kasvattanut huimasti lainauslukujaan viimeisen vuoden aikana.

- Kun Kääpälän, Utin ja Pilkanmaan sivukirjastot lakkautettiin keväällä 2012, kirjastojen sekä lapsi- että aikuisasiakkaat siirtyivät kirjastonauto Oravanmatille, kertoo Valkealan sivukirjaston kirjastonjohtaja Kirsti Pohjonen.

Kirjastoauto Oravanmatti liikkuu Valkealan, Jaalan, Kuusankosken ja Voikkaan alueella, toinen auto Regina puolestaan Myllykoskella, Kouvolan keskustassa ja Elimäellä. Pohjosen mukaan Oravanmatin lainausluku on jo tässä vaiheessa vuotta 30 000, Reginalla 25 000.

- Koko vuoden 2012 aikana molempien autojen yhteinen lainamäärä oli 82 000. Tänä vuonna päästäneen 100 000 lainaan, Pohjonen toteaa.

Pohjosen mukaan ahkerimpia kirjastoauton kuluttajia ovat lapset, lapsiperheet ja vanhemmat ihmiset. Nuoret aikuiset eivät linjurin käytävälle niin helposti saavu.

Samaa sanoo myös Kotkan kaupunginkirjaston kirjastotoimenjohtaja Katariina Kupiainen, joka kertoo että myös kirjastoauton aineistoa voidaan muuttaa pysäkin ja kohderyhmän mukaan.

- Koululaispysäkeille keskitetään lasten- ja nuortenkirjoja, iltapysäkeille puolestaan aikuisten kirjoja, kertoo Kupiainen.

Kotkan kirjastoauto Ilona liikennöi myös Pyhtään alueella. Vuonna 2012 sieltä lainattiin reilut 68 000 kertaa. Tänä vuonna Kupiainen arvelee päästävän suurinpiirtein samanlaisiin lukemiin.

Lue seuraavaksi