1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Draamasarjan kuvaukset houkuttavat Sibeliustaloon satoja vapaaehtoisia

Lapsille ja nuorille suunnattu jännityssarja käsittelee tähteyden varjopuolia ja hyväksytyksi tulemisen tärkeyttä. Vaikka sarjassa nähdään nimekkäitä näyttelijöitä Seela Sellasta lähtien, päärooleissa puurtavat itsekin ohjelman kohderyhmään kuuluvat nuoret. Lahdessa kuvaukset kestävät kaksi viikkoa.

Kuva: Niko Rönkkö / Yle

Ylen draamasarjan kuvaukset ovat käynnistyneet Lahden Sibeliustalossa. Pari viikkoa kestäviin kuvauksiin on etsitty avustajia pitkin kesää. Lahden seudulta kuvauksiin on ilmoittautunut jo 700 vapaaehtoista.

Keväällä TV2:ssa alkava lastensarja "Ihan sama" kertoo eliittikoulun 12-vuotiaasta tähtioppilaasta Kasperista ja huostaanotetusta tytöstä Iidasta.

Seikkailujen ja jännittävien käänteiden ohella sarjassa pohditaan muun muassa hyväksytyksi tulemisen tärkeyttä.

Kauhean paljon lapset ja nuoret vastaavat, että musta tulee isona julkkis.

Sanna Grav

- Ajattomia mutta myös kauhean ajankohtaisia teemoja nyt kun on kaikenmaailman idolsit ja tollaset. Kauhean paljon lapset ja nuoret vastaavat kysymykseen mikä sinusta tulee ison - jota muuten kysytään tosi nuorilta - että musta tulee isona julkkis. Se meitä on koskettanut, kertoo käsikirjoittaja Sanna Grav.

- Lähdettiin tutkimaan sitä, että voiko hyväksyntä ja ihailu tuoda onnea, vai mistä se on kotoisin, pohtii pääkirjoittaja Marika Kuortti.

Jännitysnäytelmä merenrantakaupungissa

Sarjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen merenrantakaupunkiin, joka koostetaan viidestä eri paikkakunnasta. Lahdessa kuvaukset kestävät kaksi viikkoa.

- Sibeliustalo tulee olemaan sellainen keskeinen näyttämö siinä koko kaupungissa. Sekä sisätilat että ulkotilat palvelivat meitä. Me tullaan rakentamaan tähän vielä digitaalisesti sellainen torni, joka tulee hallitsemaan kaupungin katukuvaa, paljastaa ohjaaja Jarmo Lampela.

Jännitys on se koko juttu. Aina tulee se uusi puoli, että hei toi paljastuki tollakseks.

Nuutti Konttinen

Vaikka sarjassa nähdään nimekkäitä näyttelijöitä Seela Sellasta lähtien, päärooleissa puurtavat itsekin ohjelman kohderyhmään kuuluvat nuoret.

- Toivottavasti katsojat löytää tän, koska mun mielestä tässä on tosi hieno kaari ja koko tarina on tosi hieno. Jännitys on se koko juttu. Aina tulee se uusi puoli, että hei toi paljastuki tollakseks ja toi tollaseks, innostuu Kasperia esittävä Nuutti Konttinen. 

Nuoret näyttelijät myöntävät, että heidän ikäluokalleen sopivia kotimaisia tv-ohjelmia on niukasti.

- Mä katon enemmän ehkä ulkomaalaisia sarjoja. Ois kiva jos tehtäis enemmän tän tyyppisiä projekteja. Ei niitä kyllä koskaan voi olla liikaa, myöntää Iidaa esittävä Vilma Sippola.