Katainen palaa lomalta - kysymys jatkohaluista yhä ilmassa

Koko heinäkuun lomaillut pääministeri Jyrki Katainen palaa torstaina töihin. Kataiselta odotetaan edelleen vastausta siihen, haluaako hän jatkaa kokoomuksen johdossa ja kotimaan politiikassa ensi kesän jälkeen.

politiikka
Pääministeri Jyrki Katainen.
Pääministeri Jyrki Katainen.Yle

Pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen palaa töihin erikoisissa tunnelmissa. Kokoomuksen ja Kataisen suurena haaveena toteutunut pääministeripesti on hädin tuskin puolivälissä, kun arvelut Kataisen lähtöaikeista pyörivät jo villeinä.

Kuuden puolueen hallituksen tuskainen taivallus, synkät talousuutiset ja kokoomuksen kannatuksen sulaminen ovat kuluttaneet pääministerin kasvoja.

Pari viikkoa sitten Katainen joutui kesken lomaansa viestittämään, että hän ei ole jättämässä tehtäviään.

Suomen Kuvalehti oli uutisoinut, että Kataisen on tarkoitus ennen syksyä keskustella lähimpiensä kanssa puheenjohtajan ja pääministerin vaihdoksesta. Katainen kuittasi tiedot uutisankaksi, jolla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa.

- En ole jättämässä tehtäviäni, enkä ole asiasta keskustelemassa syksyllä kenenkään kanssa. Jos joku muuta väittää, hän valehtelee tietoisesti, Katainen jyrähti.

Viime viikolla Ylen A-studio kertoi, että kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenistä joka neljäs haluaa syrjäyttää Kataisen puoluejohtajan paikalta ensi kesän puoluekokouksessa.

Kokoomuksen johdolle täytyi olla järkytys, että niin moni kokoomusvaikuttaja on jo nyt, lähes vuosi ennen puoluekokousta, osoittamassa ovea pääministeri-puoluejohtajalle.

Kataisen seuraajapörssin kärkisijoille noussut elinkeinoministeri Jan Vapaavuori jarrutteli kisaa toteamalla, että puheenjohtajan paikka ei ole vapaana.

- Jyrki Katainen nauttii kokoomuksen ydinjoukon sataprosenttista luottamusta eikä hän ole käsittääkseni lähdössä yhtään mihinkään, Vapaavuori rauhoitteli spekulaatioita.

Kokoomusjohdossa etusijalla on nyt pääministerin työrauhan turvaaminen. Puheenjohtajakisaan riittää pari kuukautta ennen kesäkuun puoluekokousta.

Epävarmuuden voi poistaa kuitenkin vain Jyrki Katainen ilmoittamalla, että hän haluaa johtaa kokoomuksen seuraaviin eduskuntavaaleihin.