Venäjän verkossa: Venäläiset ystävämme

Läheinen lapsuuden ystävä ihmetteli Venäjän median Suomea koskevaa kirjoittelua: ”Miksvai hyö tuollai?” Moni muukin on sitä kysynyt. Nyt tiedän vastauksen. Se löytyy Leena Liukkosen uudesta magnum opuksesta "Venäläiset tulevat!".

Venäjän verkossa
Grafiikka.
Sergei Chirkov / EPA / YLE Uutisgrafiikka

Autonomian ajoista lähtien meidän suomalaisten tärkein henkinen puolustuskeino inhaa itää vastaan on ollut kulttuurinen ja kielellinen torjunta. Me emme ole pitäneet venäläisiä suuressakaan arvossa, emme ole olleet Venäjästä järin kiinnostuneita, ja mikäli vain mahdollista, emme juurikaan ole olleet venäläisten kanssa tekemisissä.

Venäjä on valtakunta, jonka ovat muokanneet mongolivalta, yksinvalta, tilanherrojen orjanomistajavalta ja neuvostovalta. Johtamisen perinne on keskitetty yksinvaltius eikä virallinen järjestelmä ole siellä koskaan nauttinut kansalaisten aitoa luottamusta. Meillä asiat ovat aina olleet toisin.

Mutta vaikka tämä ero vaikuttaa kaikkeen, kaikkea ei sekään selitä. Näin siksi, että hankitut ominaisuudet eivät periydy, eivät meillä eivätkä Venäjällä. Siksi kaikki strategiat vanhenevat ajan myötä, myös tämä meidän henkinen torjuntamme. Leena Liukkosen mukaan juuri näin meille on käynyt. Ja kun näin on, kirveemme tylsyy, lyömme lovea kuolleisiin puihin ja pilkkeet kerätään vääriin koreihin.

Vanhanaikaisuus kostautuu

Naapurillemme se, että me olemme jääneet junasta, ei merkitse mitään, koska suomalaisuuden merkitys on venäläisille monin verroin vähäisempi kuin venäläisyyden merkitys meille suomalaisille. On silkkaa suuruudenhulluutta kuvitella, että Venäjällä lakeja säädellään ja päätöksiä tehdään vain suomalaisten kiusaksi – on nimittäin niin, että Kremlissä saattaa mennä ihan useampia päiviä, ettei siellä kukaan uhraa Suomelle yhtä ainutta ajatusta.

Nyt kun Suomessa asuu pysyvästi 60 000 venäläistä, siis enemmän kuin koskaan aiemmin, ja kun määrä vain kasvaa, on tullut aika vaihtaa virsikirjaa ja luoda uusi strategia.

Tämän uuden strategian kehittämisessä Liukkosen kirja on korvaamaton apu. Kuvatessaan, selittäessään ja tulkitessaan suomalaisten ja venäläisten kohtaamisen rajapintaa sekä Venäjällä että Suomessa, kirja on ehtymätön runsauden sarvi. Se ei saarnaa eikä tarjoa valmiita malleja. Se edustaa ulkopoliittista realismia parhaimmillaan - ei sitä teoriakirjoista opittua, vaan sitä oikeaa realismia, jossa realiteetit käydään aika ajoin tarkistamassa paikan päällä.

Itselläni on siitä käänteistä kokemusta. Olin kesällä -82 Moskovassa sijaistamassa suuresti arvostettua Ylen Moskovan kirjeenvaihtajaa Yrjö Länsipuroa, keskellä syvintä Brezhnevin kauden pysähtyneisyyden aikaa. Ilmeisesti onnistuin kohtuullisesti, koska tarjottiin pysyvää kirjeenvaihtajan paikkaa, josta kuitenkin päättäväisesti kieltäydyin.

Nälkäiset eivät mellakoi

Kun syytä tivattiin, vastasin, että Helsingissä ollessani minulta ei pääse hetkeksikään unohtumaan, että Neuvostoliitto on kansainvälisen järjestelmän toinen supervalta. Moskovassa ollessa kauppojen tyhjät hyllyt, ikuiset pitkät jonot ja arkielämän kaikinpuoliset hankaluudet saivat minut ajattelemaan, että Neuvostoliitto on vain viheliäinen kehitysmaa. Älysin myös, miksei Neuvostoliitossa tuolloin ollut joukkomielenosoituksia: kaduille kun eivät lähde nälkäiset, vaan kylläiset.

Nyttemmin ainakin suurin osa ihmisistä on saanut vatsansa täyteen ja muu maailma jännittää, kuinka kauan kaupunkien valistuneelle ja vaurastuneelle keskiluokalle riittää vain se, että kaupassa on makkaraa.

Vaikka oma strategiamme venäläisten suhteen on siis vanhentunut, ihan kaikkea vanhaa ei kuitenkaan ole tarpeen heittää romukoppaan. Kirjoittajan mukaan parasta ja kestävintä, mikä suomalaisissa on nähty, on yhdistelmä hyväluonteisuutta ja rauhallista päättäväisyyttä, pahinta on yhdistelmä piiloteltua ylenkatsetta ja epävarmaa mielistelyä. Myös uudessa strategiassa ein pitää pysyä einä vaikka kuinka juotettaisiin, kehuttaisiin, rakastettaisiin, uhkailtaisiin tai houkutti vastatarjous miten paljon tahansa. Lisäksi pitää hyökätessäkin varmistaa, ettei oma verkko heilu.

Välejä pilataan tahallaan

Entä sitten ne viime aikoina paljon puhutut lapsikiistat? Niiden takana kirjoittaja näkee suunnatonta kyynisyyttä. Todellisia ja väitettyjä ongelmia paisutellaan venäläisessä mediassa ja niistä syytetään yksisilmäisesti suomalaista rasismia.

Tämä on omiaan synnyttämään epäluuloa Suomessa asuvaa venäläistä vähemmistöä kohtaan, mikä taas vaikuttaa heidän asenteisiinsa. Näin syntyy itseään ruokkiva ja vaarallinen noidankehä, joka on haitallinen sekä enemmistölle että vähemmistölle.

Jos tämä ei ole nimenomaisena tavoitteena, toimintaa on vaikea rationaalisesti ymmärtää, kirjoittaja huokaa. Turhaan huono huokaa, sillä vastaus hänen retoriseen kysymykseensä on ”kyllä”. Suomalaisten ja Suomessa asuvien venäläisten välien myrkyttäminen on tämän kirjoittelun yksi tavoite. Toinen on pyrkimys ehkäistä venäläisiä, etenkin nuoria naisia, muuttamasta ulkomaille.

Jos me tällaisessa tilanteessa pidämme itsepintaisesti kiinni kielellisestä ja kulttuurisesta torjunnastamme, pelaamme vain pahimman vihollisemme pussiin. Asia on ajateltava uusiksi ja siihen tarvitaan uutta kansallista strategiaa.