1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. puut

Irma Loukasmäen puutarhassa tuoksuu piparkakulle

Luotolaisen Irma Loukasmäen pihapiiriä koristaa muun muassa japaninsiipipähkinä, amurin korkkipuu, pilvikirsikka ja luumupuu. Erikoisten puiden lisäksi puutarhasta löytyy esimerkiksi perennoja ja viinirypäleitä. Sunnuntaina Loukasmäki avaa pihamaan portit kaikille kiinnostuneille.

puut
Kuva Irma Loukasmäen puutarhasta Luodosta.
Niina Koskela / Yle

90-luvun alussa Irma Loukasmäki istutti pihalleen viisisenttisiä puiden taimia. Reilun parinkymmenen vuoden aikana innostus ja puiden määrä ovat vain kasvaneet.

- Kastura on yksi uusista puista. Sen sydämenmuotoisissa lehdissä on syksyisin todella miellyttävä tuoksu. Ihan kuin piparkakun tuoksu, Loukasmäki kuvailee.

Puutarhan tuoksuista pääsee nauttimaan sunnuntaina moni muukin, kun Loukasmäki osallistuu Avoimet puutarhat -teemapäivään. Päätös osallistumisesta oli helppo.

- Täällä Luodossa oli viime vuonna ruotsinkielisellä puolella avoimet puutarhapäivät. Oli ihana kokemus kierrellä katselemassa monia kauniita pihoja.

Sen sydämenmuotoisissa lehdissä on syksyisin todella miellyttävä tuoksu.

Alueelle harvinaisia puita

Suurin osa Loukasmäen puista on istutettua siemenistä tai taimista. Esittelytekstien perusteella moni niistä menestyy vain Etelä-Suomessa. Toisin on kuitenkin käynyt.

- Esimerkiksi japaninsiipipähkinään ei ole tullut talvivaurioita ollenkaan. Alkuvaiheessa piti kuitenkin olla hyvin tarkkana ja suojata puu talvella huolellisesti kuusenoksilla. Kun puu lähtee kasvamaan, se kyllä kestää.

Erikoisten puiden lisäksi Irma Loukasmäen 1500 neliömetrin tontilta löytyy perennoja ja alppipuutarhanurkkaus sekä pieni kasvihuone, jossa kasvaa esimerkiksi tomaatteja ja paprikaa. Myös zilga-viinirypäle on menestynyt hyvin.

Salaisena aseena Loukasmäellä on maanalainen lämpökaapeli.

- Idea maakaapelista syntyi alppiruusujen takia. Kaapeli alkaa sulattaa jäistä maata helmikuussa, joten juuristo saa jo silloin vettä. Tämä on menestymisen takana, Loukasmäki paljastaa.

Lue seuraavaksi