1. yle.fi
  2. Uutiset

Uzbekistanin johtajan tytärtä epäillään nyt rahanpesusta Ranskassa

Ranskasta ei vahvisteta, liittyykö TeliaSonera jotenkin tutkintaan. Lahjussyytösten keskellä oleva Gulnara Karimova on ehtinyt muun muassa levyttämään ranskalaisnäyttelijä Gerard Depardieun kanssa.

Ulkomaat
Gulnara Karimova kiittää yleisöä hänen GULI-vaatemerkkinsä muotinäytöksen jälkeen Moskovan muotiviikolla.
Gulnara Karimova kiitti yleisöä hänen GULI-vaatemerkkinsä muotinäytöksen jälkeen Moskovan muotiviikolla huhtikuussa 2011.Sergei Ilnitski / EPA

Ranskassa on aloitettu rahanpesututkinta, jossa yhtenä epäiltynä on Uzbekistanin presidentin tytär Gulnara Karimova. Häntä epäillään rahanpesusta ja lahjusrikoksesta. Karimovin perhe muistetaan muun muassa ruotsalais-suomalaisen TeliaSoneran lahjustutkinnasta.

Ruotsin televisio SVT (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että tapaukseen liittyen on tehty kotietsintöjä niin pariisilaisessa asunnossa kuin viiden tähden hotellissa Saint Tropezissa Ranskan Rivieralla. SVT:n haastattelema ranskalaislähde ei kerro liittyykö TeliaSonera jotenkin tutkintaan Ranskassa.

Myös Sveitsissä neljä Karimovan lähipiiriin kuuluvaa ihmistä on tutkinnan kohteena. Sveitsissä on jäädytetty liki 650 miljoonaa euroa tapaukseen liittyen. Lisäksi Karimovan tekemisiä tutkitaan Latviassa.

Karimovalla yhteistyötä myös Depardieun kanssa

Ruotsissa tutkitaan TeliaSoneran Uzbekistanin-kauppoja. Yhtiön epäillään maksaneen lahjuksia tehdessään kauppoja Uzbekistanin 3G-matkapuhelinluvista. TeliaSonera oli maksanut välittäjänä toimineelle gibraltarilaiselle yritykselle. Sen omistajalla on läheinen kytkös Gulnara Karimovaan.

Itsevaltaisen presidentti Islam Karimovin vanhin tytär on opiskellut Harvardissa. Hänen on uumoiltu olevan isänsä seuraaja, tosin 41-vuotias Karimova on itse kiistänyt tällaiset tiedot. Hän on ollut maansa YK-edustaja. Tänä vuonna hän arvosteli kilpailijanaan pidettyä varapääministeri Rustam Azimovia kirjoittamissaan Twitter-viesteissä.

Karimova on ehtinyt myös viihdebisnekseen. Hän on muun muassa levyttänyt ranskalaisnäyttelijä Gerard Depardieun kanssa. Depardieun kerrotaan ottaneen vastaan roolin tv-sarjassa, jota Karimova rahoittaa.

75-vuotias Islam Karimov on johtanut Uzbekistania Neuvostoliiton kaatumisesta lähtien.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi