1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lokalahti, Uusikaupunki

Kike tuo Massachusettsin Lokalahteen

Kike Elomaa muistelee lapsuuden nallekarkkeja kotipaikkalaulussaan Lokalahdesta, joka on käännös Massachusetts-kappaleesta. Suomen radion Suomiviisu-kilpailun voittaja selviää perjantaina.

Kuva: Sami Tuominen

Radio Suomen keskipäivien Suomen radiossa on esitelty kesäkuukausien aikana eri paikkakunnista kertovia lauluja. Maskulaisen laulajan ja kansanedustajan Kike Elomaan viitisen vuotta sitten levyttämä Lokalahteen-kappale on yksi neljästä finalistista. Elomaa on kotoisin nykyään Uuteenkaupunkiin kuuluvalta Lokalahdelta.

Kiireistä kesälomaa viettävä kansanedustaja alkoi saada kannustavia tekstiviestejä muutama viikko sitten.

- En edes tiennyt, että kappaleeni on mukana kisassa. Huomio synnyttää lämpimiä tuntemuksia, kappale on peräisin itse tuottamaltani levyltä.

Lokalahti-kappaleen alkuperäinen sävellys on Bee Gees-yhtyeen Massachusetts vuodelta 1967. Suomenkieliset sanat on tehnyt turkulainen Ari "Vaakku" Varjus.

- Annoin ohjeeksi sanoittajalle, että vaikka kappaleessa puhutaan Lokalahdesta, sanojen pitäisi yleisesti kuvastaa jokaisen omaa lapsuuden aurinkoista kotipaikkaa, muistelee Kike Elomaa.

Kantrahtava Lokalahteen

Kike Elomaa julkaisi vuonna 2007 levyllisen kotimaisia ja ulkomaisia käännöskantrikappaleita. Levyltä löytyy myös Lokalahteen-kappale.

Kike Elomaa odottaa äänivyöryä Suomiviisuissakin. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

- Kappale on hidastempoinen, mutta soljuva ja rauhoittava. Siihen sopii kantrityyppinen sovitus, joka miellyttää suomalaisia.

Suomiviisujen alkukarsinnoissa oli mukana 31 eri paikkakunnasta kertovaa kappaletta. Osa niistä oli tehty kieli poskessa, mutta Kike Elomaan mukaan Lokalahteen on tosissaan tehty.

- Mielenkiinto tuttua kappaletta kohtaan syntyy siitä, että siinä on jotain erilaista. Bee Gees tunnetaan korkealta laulavista veljeksistä, kun minulla on matala altto. Tavoitteena on tietysti voitto, nauraa Kike Elomaa.

Kuuntelijoiden valitsema Suomiviisu selviää perjantaina 9.8. klo 13 jälkeen Suomen radion lähetyksessä.