Opettaja: Ulkosaariston koulu on elinehto asutukselle

Ulkosaaristossa sijaitsevan Utön koulun kohtalo on vaakalaudalla. Koulun opettaja on lähettänyt vetoomuksen päättäjille koulun puolesta. Ensi viikolla alkavasta lukuvuodesta voi tulla viimeinen, jos Paraisten kaupunki päättää sulkea koulun säästösyistä.

Kotimaa
Neljä oppilasta ja opettaja luokkahuoneessa.
Utön koulussa oli lukuvuonna 2012 - 2013 neljä oppilasta ja opettaja.Kimmo Gustafsson / Yle

Maamme eteläisimmällä asutulla saarella sijaitsevan Utön koulun puolesta on lähetetty vetoomus Paraisten kaupungin päättäjille. Koulun opettaja Brita Willström halusi lähettää taustatietoja koulun tilanteesta. Paraisten kaupunginjohtaja Folke Öhman on esittänyt koulun lakkauttamista vuoden päästä. Willström pitää ensi lukuvuotta koskevan päätöksen tekemistä jo tänä syksynä ennenaikaisena.

- Usein on ollut sellainen tilanne, että vasta keväällä ja aika myöhäänkin keväällä varmistuu oppilasmäärä, muistuttaa Willström.

Opettaja uskoo, että saarella saadaan lapsiperheitä. Utössä toimii ympärivuotisesti toistakymmentä yritystä. Sijainnin takia muun muassa luotsilaitos ja puolustusvoimat tarvitsevat yhä palveluja saarella. Myös Ilmatieteen laitos laajentaa saarella kovasti ja tuntuu olettavan, että saaren asutus on pysyvää.

Jos tänne haluaa asettua asumaan, on oikeastaan pakko saada lapset täällä kouluun.

Brita Willström, Utön koulun opettaja

Utön koulu on toiminut lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1884 asti. Kymmenen vuotta sitten linnakkeen väen lähdettyä koulussa oli vain yksi oppilas. Silloin Korppoon kunta halusi säilyttää koulun. Koulussa on tänä syksynä kuusi oppilasta ja vuoden päästä syksyllä ainakin vaadittavat kolme oppilasta.

Koulun säilyttämistä perustellaan muun muassa sillä, että lapsiperheiden olisi mahdotonta muuttaa saarelle, jos koulua ei ole. Toisaalta Paraisten kaupunki saa koulun ansiosta valtionapua saaristoelämän turvaamiseksi.

- Jos tänne haluaa asettua asumaan, on oikeastaan pakko saada lapset täällä kouluun. Muuten heidän pitäisi olla viikot majoituksessa Korppoossa. Viikonloppu tulee myös lyhyeksi. Enpä usko, että kukaan perhe haluaa lähettää seitsemänvuotiaita lapsia pois kotoa viikoksi, pohtii opettaja Willström.

Opettajan mukaan neuvotteluja koulun tulevaisuudesta käydään elokuun aikana.