Queen-kitaristi innostui huikeista suomalaisista avaruuskuvista

Astrokuvaaja JP Metsävainion avaruuskuvat ovat koristaneet niin Nasan kuin National Geographicinkin nettisivuja. Oululainen kuvaaja on esitellyt kehittämäänsä kuvausjärjestelmää kansainvälisissä seminaareissa. Myös tunnettu rocktähti ja avaruustohtori kiinnostui kuvista.

Kotimaa
Melotte 15
JP Metsävainio
Ruususumu Rosette Nebula
JP Metsävainiota haastattelee Timo Nykyri
Melotte 15
Melotte 15, yksityiskohta Sydänsumun ytimestä noin 7500 valovuoden etäisyydellä. JP Metsävainio

Metsävainion kuvia katsellessa mieli harhautuu helposti miettimään olemassaoloa ja ihmisen pienuutta.

- Pyrin itse pysymään niistä ajatuksista etäällä. Sivuillani olen kieltänyt poliittisen ja uskonnollisen kommentoinin. Kuvat houkuttelevat paikalle kaikenlaisia julistajia, ja sitä en siedä, toteaa Metsävainio.

Avaruuskuvauksessa pääsee tavallisella järjestelmäkamerallakin hyviin lopputuloksiin. Vakavampi harrastus vie jo enemmän aikaa ja rahaa. Metsävainio käyttää nimenomaan astrokuvaukseen tarkoitettua kamerakalustoa. Kameran jalusta kompensoi maan kiertoliikettä, erikoisrakenteinen kamera jäähdytetään -60 asteeseen, jolloin kuvan kohina vähenee.

Moni on kiinnostunut siitä kuinka hieno laitteisto hänellä on, itse hän pitää taitoa tärkeämpänä.

Meistä jokainen on ollut joskus tähti.

JP Metsävainio

- Eihän hyvälle viulistillekaan ihmetellä, että kuinka sinulla on hieno viulu, naurahtaa JP.

Queen-kitaristi kiinnostui

Metsävainio sai yhteydenoton Englannista astrofysiikan tohtori Brian Maylta, jonka erityisen kiinnostuksen kohde on stereokuvaus. Metsävainion kokeilu stereokuvien parissa herätti myös Mayn kiinnostuksen. Sähköpostien vaihto harrastuksen parissa jatkuu edelleen. Brian May tunnetaan paremmin Queen-yhtyeen kitaristina.

Metsävainiolla on takana on parinkymmenen vuoden ura kokeilua, yrityksiä, erehdyksiä ja onnistumisia. Hän pitää harrastustaan taiteena, jonka harrastamiseen vaaditaan tekniikkaa.

JP näyttää mielellään arkistoistaan kuvan luojastamme. Luojalla hän tarkoittaa supernovajäännöstä.

- Meistä jokainen on ollut joskus tähti. Neljän miljardin vuoden päästä kun aurinkomme tulee tiensä päähän, meistä tulee taas tähtiä, filosofoi avaruuskuvaaja.