Lennonjohtokiistassa pientä lähentymistä

Lennonjohtajien työkiistan neuvottelut jatkuvat. Molempien osapuolten mukaan näkemyserot ovat joissain kohdin kaventuneet. Ratkaisua on varauduttu hakemaan tarvittaessa koko viikko.

lennonjohto
Suomen aluelennonjohdon kyltti ja talo Tampereella.
Petri Aaltonen / Yle

Lennonjohtajien työtaistelu-uhan sovittelu jatkuu jälleen keskiviikkona iltapäivällä valtakunnansovittelijan toimistossa.

Palvelualojen työnantajien järjestön Paltan mukaan osapuolten kannat ovat täsmentyneet ja näkemyserot ovat osin kaventuneet.

Myös työntekijäpuolen mukaan eilisissä neuvotteluissa löydettiin etenemismahdollisuuksia edetä tietyissä kysymyksissä.

Lennonjohtajat pitävät edelleen kiinni vaatimuksestaan Tampereen aluelennonjohdon säilyttämisestäksi Tampereella.

Lennonjohtajat ovat uhanneet kieltäytyä lisätehtävistä ensi viikon tiistaista alkaen. Käytännössä kyseessä on ylityökielto.