Koe uusi yle.fi

Risto Rasa on saapunut risteykseen: "Suuntana ehkä vielä minimalistisempi muoto"

Luontorunoilijaksi usein tituleeratun Risto Rasan sielunmaisema on Vaasan ja Merenkurkun karut ja meren värjäämät maisemat. Pikkupojasta lähtenyt into luontoon on kantanut läpi Rasan tuotannon. Viimeisestä runoteoksesta on kulunut jo aikaa, mutta Rasa odottaa löytävänsä oikean suunnan ennen seuraavaa. Kiirettä hänellä ei ole.

kulttuuri
Risto Rasa lapsuuden maisemissaan
Heidi-Maria Harju / Yle

Luontorunoilija Risto Rasa eli lapsuutensa ja nuoruutensa Vaasassa, ja vaikka tie vei opiskelemaan ja myöhemmin kirjastonhoitajaksi Somerolle, eivät meri ja kivikkoiset Merenkurkun rannat ole pyyhkiytyneet pois mielestä. Itse asiassa näistä maisemista lähti tie, joka vei Rasan luontolyriikan pariin.

– Minä jo hyvin nuorena kiinnostuin luonnosta. Asuin lapsuuden Mälmönkadulla Vaasassa, ja se oli sellaista aluetta, että siellä luonto oli hyvin lähellä mutta myös kaupunki. Vaasassa oli aika suosittu harrastus tällaisten pikkupoikien keskuudessa lintubongaaminen, ja meillähän oli suuria idoleitakin, muun muassa Eero Murtomäki, Jorma Luhta ja Hannu Hautala, tunnettuja luontokuvaajia. Kolusin Vaasan ympäristöä ja Pilvilampea lintujen perässä. Sitten kun kiinnostuin kirjoittamisesta, luonto tarjoutui minulle automaattisesti aiheeksi – ei minun tarvinut etsiä aihetta, Risto Rasa tarinoi.

Luontolyriikka kulkee läpi lähes koko Rasan tuotannon. Toinen hänelle ominainen piirre on runojen pelkistetty muoto. Rasan runot ovatpieniä tuokioita.

Ehkä minun runoni lähentyvät jollain tapaa aforismia, ja kyllähän aforismissa voi aika paljon sanoa muutamassa sanassa.

Risto Rasa

– Pelkistäminen on aika vaikea laji ja siinä voi mennä liian pitkällekin. Joskus minusta on itsestäni tuntunut siltä, että olen vetänyt runot vähän liiankin tiukkaan muotoon, ja välillä olen yrittänyt vapautuakin siitä hyvin pelkistetystä, minimalistisesta muodosta.

– Se, miksi minä kirjoitan näin lyhyitä runoja, sai varmaankin alkunsa siitä, että jossain vaiheessa kiinnostuin japanilaisesta lyriikasta, tankoista ja haikuista. Innostuin niistä aivan valtavasti, varsinkin Kobayashi Issan haikuista, joita Veikko Polameri suomensi -70-luvun alussa. Ehkä nämä minun runoni lähentyvät jollain tapaa aforismia, ja kyllähän aforismissa voi aika paljon sanoa muutamassa sanassa.

Uutta tietä etsimässä

Runoteoksia Risto Rasa ei ole julkaissut pitkään aikaan, mutta joitakin lehtisikermiä hän on kirjoittanut. Lisäksi viime vuonna ilmestyi Rasan toimittama luontokuva- ja runoantologia Hidas tanssi: mäntyrunoja. Paineita uuden runoteoksen julkaisusta ei kuitenkaan ole.

– Minä en koe mitenkään hirvittävän tärkeäksi tuottaa uusia kokoelmia koko ajan. Minulle on tullut jotenkin sellainen olo itselle, että olen yhden vaiheen käynyt läpi ja ajattelen, että nyt pitää löytää uusi näkökulma. Mutta sitä uutta näkökulmaa ei ole vielä tähän mennessä löytynyt, Rasa pohtii.

Joskun olen jopa ajatellut, että olisipa hienoa, kun saisi kirjoittaa barokkisia, vyöryttäviä runoja.

– Ehkä nämä tekstit pelkistyvät vielä entisestään, ehkä menen aforismin suuntaan vielä enemmän. Taiteilijalla on monesti tarve uudistua, ja joskun olen jopa ajatellut, että olisipa hienoa, kun saisi kirjoittaa barokkisia, vyöryttäviä runoja.

Risto Rasa on ammatiltaan kirjastonhoitaja, ei ammattikirjailija. Se on tuonut perspektiiviä.

– Kirjastotyössä olen huomannut, että monen kirjailijan kohdalla tuotannon suuruus ei ole se, mikä saa tuotannon elämään. Itse asiassa on aika surullista huomata, että kirjailija, jolla on valtavan iso tuontanto, muutama vuosi hänen kuolemansa jälkeen tuotannolla ei ole enää paljon lukijoita. Sitten saattaa olla kirjailija, jolla on hyvinkin suppea tuontanto, ja sitä luetaan jatkuvasti. Kirjailijan suosio ei ole kiinni tällaisista asioista.

"Merenkurkun näkymät tallentuneet verkkokalvolle"

Risto Rasa käy enää harvoin lapsuuden kaupungissaan Vaasassa. Vaikka vuosia on ehtinyt vieriä muualla Suomessa, eivät Merenkurkun maisemat ole pyyhkiytyneet Rasan mielestä.

– Täytyy sanoa, että Merenkurkun maisema on jonkinlainen sielunmaisema minulle. Vaasan seutu on se maisema, jonka pystyn elämyksellisesti haltuunottamaan vieläkin kaikkein parhaiten. Nämä näkymät ovat minun verkkokalvoilleni tallentuneet hyvin voimakkaasti, Rasa kuvailee ja jatkaa:

Vaasan seutu on se maisema, jonka pystyn elämyksellisesti haltuunottamaan vieläkin kaikkein parhaiten.

– Mutta on minulla kaksi muutakin hyvin tärkeää miljöötä: Vanhempani ovat Etelä-Karjalasta kotoisin, eivätkä he oikein koskaan viihtyneet Vaasassa – toisin kuin tämä on minulle kotipaikka – niin kesälomat oltiin aina Järvi-Suomessa Mäntyharjulla ja Pertunmaalla. Naimisiin mentyäni, vaimoni on Ylöjärveltä, hänen kotiseutunsa tuli hyvin tärkeäksi. Nämä kolme maisemallista kiinnekohtaa ovat lyriikassani.

Risto Rasa vieraili hiljattain Vaasan yliopistossa. Kotimaisemat nostattivat pintaan muistoja.

– Nyt, kun tulin monien vuosien jälkeen Vaasaan käymään ja kävelin Rantakatua, ne maisemat ja Sundominlahdelle katsominen saivat aikaan sen, että mieleeni aivan tulvivat kaikki kuvat ja muistot. Toisaalta siinä oli tietty vieraus ja toisaalta tuttuus. Jollain tapaa oli sellainen tunne kuin olisin tullut omaan uneeni ja kävellyt unessani.