Pakko kurkistaa, kuka siellä menee

Ehdit kyllä, jos et kiiruhda.

Rieska (Leipä)
Nainen istuu penkillä järven rannalla.
Tarja Nyyssönen / Yle

Mitä jos elämä ei olisikaan semmoista, että asutaan kivitalossa, mennään töistä marketin kautta kotiin, osallistutaan kansalaisopiston tunteihin, käydään jumppatunneilla, tehdään ulkomaanmatka kerran vuodessa, vaihdetaan auto muutaman vuoden välein?

Mitä jos elämä olisikin semmoista, että asuttaisiin ihan oikealla maaseudulla? Ohiajava auto olisi sen verran harvinainen, että olisi ihan pakko kurkistaa verhonraosta kuka siellä menee. Säilöttäisiin mehuja ja hilloja ja perunoita ja porkkanoita omaan kellariin, käytäisiin pari kertaa viikossa keskustassa kaupassa. Käytäisiin iltakävelyllä katselemassa sieniä ja tuoksuteltaisiin lähijärveä.

Järven tuuli puhaltaisi pyykit kuiviksi ja tuoksuviksi.

Ei semmoinenkaan elämä olisi hassumpaa. Mitä tarkemmin ajattelee, sitä mahtavammalta vaihtoehdolta se tuntuu.

Tämmöistä kummallista kaikenmoista lähtee mielessä pyörimään, kun viettää aamurupeaman Kangasniemellä. Aamu oli hieno. Se oli utuinen, sateinen, lämmin. Toiveita täynnä ja tekemisen meininkiä. Oli se aamu haikeakin. Tämä oli viimeinen kesätorstai, jolloin Yle Etelä-Savo pyöräili maakunnassa kahden reportterin voimin ilman, että tarkoituksena oli metsästää maakunnan suurinta uutista.

Muutaman tunnin aikana ehtii monenlaista. Maistaa uunilämmintä rieskaa, käydä kirpparilla, kuulla mukava kesäkurpitsaresepti, puhua puutarhasta, saaresta, teatterista. Oppia, että moneen ehtii kiiruhtamattakin.

Radion torstaiaamujen etsinnässä on ollut ihmisenkokoinen elämä, arjen tavalliset sattumukset. Tänä torstaina kahdeksantena elokuuta vuonna 2013 se taisi löytyäkin. Ainakin hetkeksi.