Nykyajankin Fredrika osaa käyttää käsiään

Fredrikan Kesä -tapahtuma tarjoaa jälleen elämyksiä Wetterhoffin korttelissa. Käsityötaidon ja arvojensa vuoksi tapahtuma on saanut tänä vuonna Hämeen liiton Häme-päivä arvon. Lauantaina Kanta-Hämeen maakuntahallitus laittaa itsensä likoon ja tekee taideinstallaation. Wetterhoffin 130-juhlavuoden suunnittelukilpailu julkistetaan myös viikonvaihteessa, tuomaristossa on tekstiilitaiteilija Markku Piri.

kulttuuri
Vanhalla puusohvalla kirjailtuja kankaita ja tyyny Wetterhoffilla
Maarit Piri-Lahti / Yle

Tämän vuoden Häme-päivää vietetään Fredrikan Kesä -tapahtuman yhteydessä Hämeenlinnassa.

Käsityötaidot, kulttuurin arvostaminen, tasa-arvo ja koulutus ovat Fredrika Wetterhoffin arvoja, ja samassa hengessä vietetään Fredrikan kesätapahtumaa. Tapahtumapaikkana on perinteikäs Wetterhoff-kortteli Hämeenlinnan keskustassa.

Fredrika Wetterhoff säätiön toiminnanjohtaja Hannele Yrjö-Koskinen on innoissaan Wetterhoffin 130-vuotisjuhlavuoden tuoreesta suunnittelukilpailusta. Tuomariston puheenjohtajana toimii tekstiilitaiteilija Markku Piri. Kilpailuun on kutsuttu kuusi suunnittelijaa.

Yleisölle on neljän päivän ajan tarjolla paljon virikkeellistä ohjelmaa ilmaiseksi. Työpajojen teemoina on muun muassa pirtanauhan kudontaa, matonkuteilla virkkaamista ja pullonyörin punontaa. Lapsille ja nuorille on oma tilkkutyöpaja. Fredrika Wetterhoffin kirjeenvaihtoa on tutkinut Inka-Maria Laitila ja hän luennoi Fredrikan oppilaista ja elämästä päivien aikana.

Lusikka käteen

Varsinainen Häme-päivä on lauantaina, jolloin Wetterhoffin talo ja sen sisäpiha ovat täynnä tapahtumaa. Hämeen maakuntajohtaja Timo Reina perustelee Häme-päivän arvon myöntämistä tapahtumalle muun muassa tapahtuman arvojen perusteella. Reina nostaa esille erityisesti kädentaidot.

- Kädentaitojen merkitys nousee esille sillä tavalla, että kävijöillä on mahdollisuus osallistua työpajoihn. Häme-päivänä maakuntahallitus ottaa lusikan, tai pikemminkin pensselin kauniiseen käteensä ja tekee taideinstallaation, jonka teema on "Maalaa maakunnan tulevaisuutta".

Taideinstallaatio syntyy Wetterhoffin talon sisäpihalla. Teoksen valmistumista voi seurata paikan päällä. Kätten jäljet ovat ihailtavissa myös seuraavana päivänä.

Häme-päivän avaa maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Johannes Koskinen lauantaina 10.8. klo 11.