Kadonneeksi luultuja Orson Wellesin filmejä tulee ensi-iltaan

Entisöidyt elokuvanpätkät tuodaan ensi-iltaan lokakuussa, kertoo BBC. Ne esitetään ensin Italiassa ja sen jälkeen Yhdysvalloissa.

kulttuuri

Kadonneeksi luultuja elokuvaohjaaja Orson Wellesin lyhytfilmien osia on löydetty Italiasta.

Ainoan tiedetyn filmin on aiemmin uskottu tuhoutuneen tulipalossa vuonna 1970. Niiden piti olla esinäytöksiä 1800-luvun kolmiosaiseen farssinäytelmään _Too Much Johnson. _Welles ei kuitenkaan saanut elokuvia valmiiksi.

Wellesin Mercury-teatteriryhmä esitti näytelmästä versionsa vuonna 1938 ilman elokuvia. Näytelmästä ei tullut menestystä.

Pisimmässä säilyneessä elokuvanpätkässä näyttelijä Joseph Cottenin esittämä naistennielijä pakenee Manhattanilla aviomiestä, jota hän on loukannut.

Vielä ei ole tiedossa miten _Too Much Johnson _-elokuvat päätyivät Italian Pordenoneen, jossa pidetään vuosittain mykkäfilmien festivaali. Elokuvien ensi-ilta pidetään elokuvajuhlilla lokakuun alkupuolella, minkä jälkeen ne esitetään Rochesterissa, New Yorkissa.

- Ne kertovat meille paljon Wellesin visuaalisesta herkkyydestä ja hänen teatraalisista vaistoistaan, sanoo Wellesiin perehtynyt brittiläinen näyttelijä ja kirjailija Simon Callow.