Säilöönottokeskuksen myötä menetettiin 20-25 työpaikkaa

Valtiovarainministeriö pudotti sisäministeriön Konnunsuon vastaanottokeskukseen suunnitteleman säilöönottoyksikön pois ensi vuoden budjetista.

Kotimaa
Konnunsuon vankila
YLE

Maasta poistettavien ulkomaalaisten säilöönottokeskus olisi tuonut Konnunsuolle yli 20 työpaikkaa, arvioi Konnunsuon vastaanottokeskuksen johtaja.

Johtaja Jari Kähkösen mukaan säilöönottokeskukselle olisi ollut tilat mietittynä jo valmiiksi. Maasta poistettaville ulkomaalaisille olisi muokattu tilat vanhasta Konnunsuon vankilan sellirakennuksesta.

- Harmillistahan se on meille ja alueellekin. Se olisi tuonut meille ihan merkittävästi uusia työpaikkoja, Kähkönen sanoo.

Hänen mielestään suunnitellulle säilöönottokeskukselle olisi ollut tarvetta.

Kähkösen mukaan maasta poistettavia ulkomaalalsia pidetään tällä hetkellä poliisivankiloissa pitkiäkin aikoja. Hänen mielestään se ei ole oikea osoite heille.

Jari Kähkönen toivoo, että sisäministeri Päivi Räsänen saa valtionvarainministeriön päät vielä käännettyä, jotta säilöönottokeskuksen perustaminen otettaisiin mukaan ensi vuoden budjettiin.

Säilöönottokeskuksen perustaminen olisi maksanut noin 1,5 miljoonaa euroa ja sen ylläpito olisi maksanut noin miljoona euroa vuodessa.