1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiede

Tutkija: Apple-uskollisuus voi olla narsismia

Tietokoneruudun räätälöinti itseään heijastavaksi peiliksi on se, mikä vetää käyttäjiä puoleensa, sanoo yhdysvaltalaistutkija. Hänen mukaansa Apple tarjoaa mahdollisuuden tehdä ruudusta vertauskuvan omalle mielelle.

tiede
Henkilö käyttämässä iPadia.
Mikko Kuusisalo / Yle

Yhdysvaltalaisen kulttuurikriitikon mukaan Applen tuotteisiin vihkiytyminen saattaa kieliä narsismista eli itseihailusta.

Media- ja kulttuurikriitikko Brett Robinson nostaa uudessa kirjassaan_ Appletopia _esiin Macintosh-järjestelmän luojan Steve Jobsin omalaatuisen tavan yhdistää tietokone ja sen käyttäjä. Hän kuvaa kuinka Jobsin uskonnollisen, filosofisen ja teknologisen ajattelun yhteensulautuminen ilmentyy Applen muistettavimmissa markkinointikampanjoissa.

Robinson muistuttaa, että tietokoneen alkuaikoina niiden mainoksissa ei mainittu käyttäjää laisinkaan. 2000-luvun alussa Apple alkoi hänen mukaansa yhdistää markkinoinnissaan käyttäjän aktiiviseksi osaksi konetta. Hän viittaa muun muassa vuoden 2002 iMac-mainokseen, jossa mies katsoo tietokoneruudusta itseään.

Henkilökohtainen teknologia osoittaa takaisin itseemme.

Brett Robinson

- Tämä tuo mieleen kreikkalaisen Narkissoksen myytin, jossa nuori mies on jähmettynyt omasta heijastuksestaan lähteessä, mutta ei tunnista heijastusta itsekseen, Robinson kirjoittaa Wired-lehdessä.

Teknologian viehättävyys johtuu Robinsonin mukaan osittain itseihailustamme.

- Henkilökohtainen teknologia osoittaa takaisin itseemme. Itsensä näkeminen luomuksessa on oman luovuuden perimmäinen ilmaisu, hän kirjoittaa.

Robinsonin mielestä jonkin käyttöjärjestelmän suosiminen toisen kustannuksella paljastaa käyttäjän tavan katsoa maailmaa.

- Itsensä yhdistäminen johonkin brändiin on enemmän kuin kytkös johonkin nimeen tai yritysfilosofiaan, se on kytkös tiettyyn tapaan ajatella, tutkija sanoo.

Lue seuraavaksi