Norjan pääministeri ryhtyi taksikuskiksi - video

Suosittu pääministeri on jäänyt mielipidekyselyissä oppositiosta jälkeen.

Ulkomaat
Piilokamerakuva taksin sisältä.
Norjan pääministeri Jens Stoltenberg esiintyi Oslossa taksikuskina työväenpuolueen vaalivideolla. Matkustajat eivät olleet tietoisia kuljettajan henkilöllisyydestä.

Norjan pääministeri Jens Stoltenberg vietti kesäkuussa iltapäivän ajamalla taksia Oslossa.

Stoltenberg halusi kuulla äänestäjien mielipiteitä, ja taksit ovat hänen mukaansa yksi harvoista paikoista, joissa todellisia näkemyksiä jaetaan.

Pääministeri pukeutui taksinkuljettajan univormuun ja piti välillä aurinkolaseja. Suurin osa matkustajista kuitenkin tunnisti hänet pian.

- Tästä kulmasta näytätte todella paljon Stoltenbergiltä, yksi heistä sanoi.

Keskustelut tallennettiin piilokameraan, ja niitä aiotaan käyttää Stoltenbergin seuraavassa kampanjassa syyskuussa.

Stoltenberg sanoi norjalaiselle sanomalehdelle, ettei hän ole ajanut kahdeksaan vuoteen.

- Tunnen Oslon melko hyvin, mutta yleensä istun takapenkillä, hän sanoi.