Imetystempaus keräsi kymmeniä lapsiperheitä

Särkänniemen portilla pidetyllä mielenilmauksella haluttiin muistuttaa pienen vauvan oikeudesta ruokailuun ajasta ja paikasta riippumatta.

imetys
Särkänniemen portille kokoontuneita äitejä lapsineen.

Julkista imetystä puolustanut mielenilmaus keräsi järjestäjien mukaan Tampereen Särkänniemen porteille yli 30 äitiä ja isää lapsineen. Yhteensä paikalle saapui sunnuntaina iltapäivällä noin 70 henkeä.

Tempauksella haluttiin muistuttaa imettämisen luonnonmukaisuudesta ja osoittaa, ettei julkinen imetys ole häiritsevää.

- Tapahtuma onnistui odotetusti ja paikalle tuli jopa odotettua enemmän osanottajia, kertoo tapahtuman alulle pistänyt Ria Kuparinen tyytyväisenä. Vaikka osanottajat eivät suurimmaksi osaksi tunteneet toisiaan ennalta muuten, kuin Facebookin imetysryhmien kautta, tunnelma oli leppoisan aurinkoinen.

Taustalla on taannoinen kiista, joka syntyi imettämisestä Näsinneulan ravintolassa. Tapahtumalla oli sekä Imetyksen tuki ry:n että Särkänniemen hyväksyntä.