Murtojen sarja selvinnyt Itä-Uudellamaalla

Poliisi on selvittänyt asuntomurtojen ja varkauksien sarjan Itä-Uudellamaalla. Neljä nuorta miestä on epäiltynä useista asunto- ja apteekkimurroista sekä ajoneuvojen anastuksista.

Kotimaa

Itä-Uudenmaan poliisilaitos tutkii laajaa rikoskokonaisuutta. Vantaan, Sipoon, Keravan ja Pornaisen alueella on selvinnyt viisi asuntomurtoa, kaksi apteekkimurtoa sekä toistakymmentä ajoneuvon ja moottoripyörän anastusta.

Rikoksista epäiltynä on neljä 20-30-vuotiasta pääkaupunkiseudulla asuvaa suomalaista miestä. Kolme heistä on ollut vangittuna ja yksi pidätettynä tutkinnan aikana.

Tutkinnassa on selvinnyt, että epäillyt ovat ajelleet ilta- ja yöaikaan ympäri Itä- ja Keski-Uuttamaata ja etsineet sopivia kohteita. Saaliiksi miehille on kelvannut alkoholi sekä kaikki rahaksi muutettava tavara. Lisäksi he ovat anastaneet moottoripyöriä, joista osa on viety ajamista varten ja osa varaosien takia.

Kaikki asuntomurrot tehtiin asukkaiden ollessa muualla. Apteekkimurroissa tekijät jäivät ilman saalista. Kaikkea anastettua omaisuutta ei ole löydetty. Esimerkiksi kaikki moottoripyörät ovat kuitenkin löytyneet.

Epäillyt ovat osittain myöntäneet osallisuutensa rikoksiin. Tutkinta siirtyy syyttäjälle syyteharkintaa varten lähiviikkoina. Rikoskokonaisuutta on tutkittu muun muassa rikosnimikkeillä törkeä varkaus, varkaus sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus.

Poliisi pääsi laajan rikossarjan jälijille, kun yksi epäillyistä oli kiinniotettuna toiseen rikosasiaan liittyen. Kotietsinnän jälkeen poliisi otti lyhyessä ajassa kiinni kolme muuta juttuun liittyvää epäiltyä.