Suomen pienimmästä kaupungista sulanut viidessä vuodessa 250 teollista työpaikkaa

Kaskisen kaupunki Pohjanmaalla on menettänyt viimeisen viiden vuoden aikana teollisia työpaikkoja väkilukuunsa nähden huiman määrän. Väkiluvultaan Suomen pienintä kaupunkia on kurittanut metsäteollisuuden lähtö paikkakunnalta. Uusimmat uutiset saatiin maanantaina, kun Metsä Wood ilmotti yt-neuvotteluista, joiden myötä työpaikkansa voi menettää jopa 60 henkilöä.

Kotimaa
Tukkipino
Arja Lento / Yle

Kaskinen on Suomen pienin kaupunki, sen asukasluku on noin 1400. Kaskinen on myös vahva teollisuuskaupunki, se ilmoittaa omilla nettisivuillaan, että kaupungin työpaikoista noin puolet on teollisuudessa. Viime vuosina teollisuustyöpaikkojen kehityksessä on kuitenkin kyyti kaupungissa ollut kylmää. Pohjanmaan TE-toimiston tilastojen mukaan Kaskisista on hävinnyt viidessä vuodessa 250 metsäteollisuuden työpaikkaa.

TE-keskuksen luvut perustuvat siihen, että työpaikkoja on vuoden 2009 jälkeen hävinnyt noin 300. Syynä kehitykseen ovat pääasiassa Metsä-Botnian ja Metsäliitto-konsernin tekemät rajut työpaikkojen leikkaukset ja tuotantolaitosten lopetukset. Samaan aikaan Kaskisiin on saatu luotua noin 50 uutta teollista työpaikkaa.

Metsä Wood liittyi liittyi maanantaina lukuja synkentävään ketjuun, kun se ilmoitti maanantaina aloittavansa yt-neuvottelut. Yhtiö aikoo lakkauttaa jalostus- ja jakeluyksikkönsä kaskisissa. Järjestelyn lasketaan johtavan jopa 60 henkilön irtisanomisiin.