Sade rikkonut liikennevaloja Helsingissä

Tiistain voimakkaat sateet ja ukkonen ovat sekoittaneet liikennevalot useissa Helsingin risteyksissä. Pahimmillaan pimeänä tai vilkulla on ollut yli kymmenen risteystä ympäri kaupungin.

Kotimaa

Toimimattomat liikennevalot ovat häirinneet kulkua useissa Helsingin risteyksissä tiistain aikana. Pahimmillaan poissa toiminnasta on ollut yli kymmenen risteyksen valot, ja iltapäivällä kahden aikaan korjausta odotti edelleen kuusi risteystä.

Muun muassa Mannerheimintiellä Töölön kisahallin kohdalla vilkulla ovat kahdet valot ja Pasilassa varovaisuutta vaaditaan asemasillan itäpäässä Asemapäällikönkadun ja Ratapihantien risteyksessä.

Vikojen syyksi epäillään voimakkaita sateita ja valolaitteisiin päässyttä kosteutta. Korjauksia päästään tekemään vasta sateiden hellitettyä, kun risteysten sähkölaitteet voidaan suojata ja kuivata.

Iltavuorossa työskentelee tiistaina vain yksi huoltomies, joten tilanne voi kestää pitkälle huomiseen.

Suuri sisääntuloristeys kokonaan pimeänä

Ongelmia on myös Koskelantien ja Mäkelänkadun risteyksen liikennevaloissa, jotka ovat kokonaan pimeinä.

Risteyksessä on tehty viime viikkoina remonttia, jonka aikana on vaihdettu myös valoja risteyksessä ohjaava tietokone. Uutta laitteistoa ei kuitenkaan ole saatu toimimaan. Tilanne voi jatkua koko loppuviikon ajan.