Aluetutkija: Teollisuutta tarvitaan edelleen vahvistamaan kilpailukykyä

Valtiotieteen tohtori Timo Aro on tutkinut Suomen maakuntien kilpailukyvyn eroja. Aron mukaan parhaiten pärjäävät ne alueet, joilla on monipuolinen elinkeinorakenne.

talous
Aluetutkija Timo Aro.
Aluetutkija Timo Aro.Pertti Pitkonen / Yle

Maakuntien kilpailukykyä tutkinut valtiotieteen tohtori Timo Aro sanoo, että vahva teollinen perusta on edelleen tärkeä tekijä alueellisen kilpailukyvyn taustalla.

Esimerkiksi Satakunnan kilpailukyky muihin maakuntiin verrattuna on noussut merkittävästi 90-luvun lamavuosista tähän päivään. Taustalla on se, että alueen elinkeinorakenne on monipuolinen. Satakunnassa ei ole jääty kiinni vanhaan ja kannattamattomaan teollisuuteen muttei myöskään hylätty tavoittelemasta uutta teollisuutta.

- Pitkä rakennemuutos on vienyt Satakuntaa eteenpäin: Elinkeinorakenne on monipuolistunut, mikä on pitänyt työllisyystilanteen kohtuullisen hyvänä ja myös kuntien velkaantuminen on pysynyt suhteessa muihin vähäisenä. Vanha teollisuusrakenne hävisi jo 70-luvulta alkaen, Aro sanoo.

Aron mukaan menestyäkseen alueiden on ymmärrettävä, että muutos on välttämätön. Esimerkiksi Satakunnan lisäksi hän nostaa Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan sekä Kuopion seudun.

- Rakennemuutos on jatkuvaa. Taloustieteilijät puhuvat käsitteestä luova tuho: ne toimialat, joille ei ole tervettä perustaa, häviävät. Satakunta on ollut luovan tuhon mallimaakunta ja laboratorio. Satakunnassa kuten muissakaan maakunnissa ei varmasti ole tietoisesti tehty kaikkia ratkaisuja, jotka ovat johtaneet hyvään tulokseen tänä päivänä. Tulevaisuudessa voidaan olla varmoja, että rakennemuutos jatkuu, Aro sanoo.