Työelämän konkaritkin innostuivat avoimesta korkeakoulusta

Yliopistopaikkaa kärkkyvien nuorten lisäksi korkeakoulujen avoimet opinnot vetävät myös työssäkäyviä aikuisia. Esimerkiksi Tampereen yliopiston avoimiin opintoihin odotetaan jopa 8 000 opiskelijaa alkavana lukuvuonna.

Kotimaa
Tampereen yliopiston pääsisäänkäynti
Mari Siltanen / Yle

Avoimet yliopisto-opinnot houkuttelevat luentosaleihin tuhansia ja taas tuhansia opinhaluisia alkavana lukuvuonna. Työikäisiä kiinnostaa oman ammattitaidon ylläpito ja täydentäminen, nuorta väkeä taas valmentautuminen yliopisto-opintoihin.

Tampereen yliopiston avoimiin opintoihin odotetaan 6 000 - 8 000 opiskelijaa, Teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kursseille muutamia satoja opinhalusia.

Välivuotta viettävien nuorten lisäksi opinnot vetävät myös työssäkäyviä aikuisia, kertoo koulutuspäällikkö Sirkka Sippola Tampereen yliopistosta.

- Kyllä muutoksia on tapahtunut. Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijaprofiili on nykyään hyvin moninainen. Meillä opiskelee hyvin paljon myös niitä henkilöitä, joilla on jo korkeakoulututkinto.

Sirkka Sippolan mielestä avoin opetus sopii erityisen hyvin jo pitkään työelämässä puurtaneille.

- Nimenomaan siinä vaiheessa, kun on ehkä jo jokin alempi tutkinto takana, ja on ollut vuosia työelämässä - silloin niistä opinnoista varmasti saakin paljon enemmän. Silloin opiskelu voi olla hyvin mielekästä. Tavallaan päivittävät omaa osaamistaan.