1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Taideväki Guggenheimista: Vaihtoehtoja esiin

Kotimainen kuvataideväki vaatii uudelleen alkaneeseen Guggenheim -keskusteluun kansainvälisiä vaihtoehtoja mukaan. Alan ammattilaiset muistuttavat, että suomalainen kuvataide on hyvin kansainvälistä ilman Guggenheimiakin.

kulttuuri
Guggenheim-grafiikka.
Yle Uutisgrafiikka

Nykytaiteen yhteenliittymä Checkpoint Helsinki -ryhmään kuuluva kuvataiteilija Markus Kåhre muistuttaa, että myös olemassa olevat kotimaan museot pystyvät tekemään isoja näyttelyitä ja tuomaan esille kiinnostavia, nousevia, kansainvälisiä nimiä, jos resurssointi on kohdallaan. Tämä oli tilanne Helsingissä vielä 10 - 15 -vuotta sitten.

- Taideinstituutiolla voi olla kaksi tehtävää, se voi tuottaa itse uutta taidetta tai sitten se voi näyttää vanhaa. Helsingissä on se iso päätös edessä, että haluammeko olla sellainen paikka, jossa oikeasti tapahtuu uutta, jossa esitetään uutta taidetta vai onko tämä sellainen paikka, jossa kierrätetään sellaista, mitä on nähty jo muualla, Kåhre huomauttaa.

- Keskustellaan ison investoinnin tekemisestä ilman, että meillä on olemassa vaihtoehtoisia hankkeita, esimerkiksi muita museoita, joita verrattaisiin toisiinsa. Suuri rahamäärä voitaisiin käyttää myös kotimaisten taideinstituutioiden ja taide-elämän elvyttämiseen, Suomen taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Petra Havu puolestaan toteaa.

Suomalainen kuvataide on kansainvälistä jo nyt

Suomalainen kuvataide on alan ammattilaisten mukaan todella kansainvälistä, siitä ollaan kiinnostuneita ja sitä kiertää koko ajan maailmalla ja taiteilijat liikkuvat paljon myös itse. Kotimaan museoista löytyy heidän mukaansa lisäksi todella paljon alan asiantuntemusta, jota hyödynnetään maailmalla.

Taideväki ei ymmärrä miksi amerikkalainen Guggenheim halutaan niin kovasti Suomeen. Heidän mielestään kysymys kannatta esittää päättäjille ja heille, jotka hanketta tuovat esiin.

- Guggenheim on merkittävä tekijä, jos ajatellaan amerikkalaista modernismia. Niillä on merkittävä kokoelma sen ajan taidetta. Sinä aikana he olivat uutta tuottava instanssi. Guggenheim on vain yksi taho, joka tuottaa näitä taidemuseoiden sivuhaaroja. Ne kaikki suuntautuvat sellaisiin paikkoihin, missä niitä ei vielä ole ja ne ovat lähteneet pois paikoista, missä on oma taide-elämä ja tuotanto, Kåhre sanoo.

- Pitää kysyä mikä on hanketta ajavien motiivi asiassa? Yleensä, jos joku haluaa laajentua, intressi on joko taloudellinen tai arvoihin liittyvä, ideologinen, taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Petra Havu pohtii.

Kåhre ja Havu vierailivat Radio Suomen Ajantasa-lähetyksessä keskiviikkona.

Lue seuraavaksi