Sienimetsässä ei kannata luottaa väriin tai tuoksuun

Ummikon ei kannata lähteä sienestämään ilman varmaa tietoa siitä, mitä maasta poimii. Tiistaina Yle Uutiset kertoi kolmesta myrkytystapauksesta, jotka ilmeisesti johtuivat siitä, että valkokärpässientä oli luultu herkkusieneksi. Vaikka sienet muistuttavat toisiaan, muutamalla kikalla ne oppii erottamaan toisistaan.

luonto
Sienineuvoja Virpi Ikonen neuvomassa asiakasta sienininäyttelyssä Kouvolan Marttakahviossa.
Sienineuvoja Virpi Ikonen neuvomassa asiakasta sienininäyttelyssä Kouvolan Marttakahviossa.Kirsi Partanen / Yle

Tuntemattomista sienistä voi saada hengenvaarallisen myrkytyksen. Joidenkin sienten sisältämät myrkyt tuhoavat maksan ja toisten munuaiset. Mutta sienet ovat erinomaista ruokaa, kun tietää mitä poimii. Ensikertalaisen kannattaakin olla hyvin varovainen sienimetsään lähtiessä.

- Myrkkysieniä ei mielestäni tarvitse oppia tunnistamaan. Aloittaisin sillä, että opettelee tunnistamaan yhden sienen, kuten suppilovahveron tai rouskun, sanoo Marttaliiton erikoisneuvoja ja kotitalousopettaja Virpi Ikonen.

Vierasta sientä ei kannata edes poimia mukaan syötävien sienten joukkoon samaan astiaan. Sienien tuoksut ja värit saattavat olla tottuneelle sienestäjälle tunnistettavia, mutta niihin ei ole syytä luottaa.

- Esimerkiksi sikurirouskun pitäisi tuoksua hieman currylle, mutta toisen nenään se tuoksuu erilaiselta. Ja metsässä, jossa sienet ovat tuoreita, tuoksut voivat olla erilaisia kuin sisätiloihin tultaessa. Värikään ei ole se, minkä mukaan sieniä voisi opetella, sillä myrkkysieniäkin on monen värisiä, Ikonen neuvoo.

Tiistaina Yle Uutiset kertoi kolmesta vakavasta sienimyrkytystapauksesta. Myrkytysten epäillään johtuvan siitä, että valkokärpässieniä on luultu herkkusieniksi. Vaikka sienet saaattavatkin muistuttaa toisiaan, niiden välillä on myös merkittäviä eroja. Valkokärpässienen heltat ovat valkoisia, kun taas herkkusienten voivat olla lähes mustia. Nuorina herkkusienen heltta on kuitenkin beigen värinen. Valkokärpässienellä on myös tuppi, joka herkkusieniltä puuttuu.

- Valkokärpässienen tuppi on sammaleen alla syvällä, ja se irtoaa hyvin heikosti. Jos sen nostaa maasta huonosti, todennäköisesti sen tunnusmerkki, eli tuppi, jää maahan, Ikonen sanoo.

- Näitä valitettavia virheitä sieniä määriteltäessä aina sattuu. Valkokärpässieniä on nyt paljon ja se on kaunis sieni, mutta sitä ei pidä syödä.