Vierastaminen on luottamuksen osoitus vanhemmille

Mikä avuksi kun lapsi itkee hysteerisesti nähdessään isoisän? Vierastaminen kuuluu lapsen kehitykseen, ja menee nopeasti ohitse. Vanhempainloma loppuu usein mahdollisimman huonoon aikaan.

terveys
Siniseen haalariin pukeutunut pikkulapsi tutkii lehteä nurmikolla
YLE / Henna Kujala

Lapsi oppii noin puolen vuoden iässä erottamaan, kuka on tuttu ja kuka aikuinen on lapselle vieras. Kun lapsen oman, hyvin suppean elinpiirin ulkopuolta tulee oudompi ihminen tervehdyskäynnille itkun poru voi olla rajukin. Kaikki lapset vierastavat, mutta he näyttävät sitä eri tavoin.

– Vierastaminen on normaalia. Se kertoo hyvästä psyykkisestä kehityksestä, selittää Kokkolan perheneuvolan psykologi Sonja Petäjä.

Vierastaminen on luottamuksen osoitus vanhemmille, lapsi kokee omat vanhempansa turvallisiksi.

Vierastaminen on normaalia. Se kertoo hyvästä psyykkisestä kehityksestä.

– Lapsen muisti on alkanut toimia. Hän kokee, että esimerkiksi äiti on tuttu ja turvallinen, jota kannattaa seurata. Sama ilmiö näkyy hyvin esimerkiksi television luonto-ohjelmissa, pennut seuraavat emoaan.

Sonja Petäjä lohduttaa, että vierastamisaika kestää vain muutaman kuukauden. Sen ajan isovanhempienkin kannattaa malttaa, vaikka on ymmärrettävää, että lasta haluaisi tavata usein ja pitää sylissä

– Se on herkkää aikaa. Kerrotaan, että miehiä vierastettaisiin enemmän kuin naisia, mutta en tiedä, onko siitä tutkimustietoa.

Vanhempainloman loppu ja vierastamisaika sopivat huonosti yhteen

Lapsen biologinen kehitys sopii huonosti yhteiskunnan päättämien normien kanssa. Vanhempainrahan loppuminen ja lapsen hoitoon vieminen osuvat usein samaan aikaan.

– Vanhempainraha loppuu noin yhdeksän kuukauden iässä, se on todella huono aika viedä lapsi hoitoon. Jos vanhemmat voivat yhtään joustaa, kannattaisi töihin menemistä lykätä muutamalla kuukaudella, jos se vain on mahdollista, neuvoo psykologi Sonja Petäjä.

Läheskään aina kotiin jääminen ei ole mahdollista. Silloin kannattaa yrittää totutella lasta hoitopaikkaan.

– Etukäteen voi esimerkiksi tehdä matkan useaan kertaan, että lapsi oppii sen. Hoitopaikassa kannattaa jutella hoitajien kanssa, että lapsi huomaa vanhemmilla ja hoitajilla pyyhkivän hyvin. Paras olisi, että lapsella olisi vakihoitaja.

Lasta hoitoon jätettäessä vanhempien kannattaa pysyä rauhallisena, eikä näyttää omaa ahdistustaan. Lapsi aistii herkästi vanhempien hermostuneisuuden ja ahdistuneisuuden. Vaikka lapsi vierastaakin muutaman kuukauden vieraita ihmisiä, ei kotiin tarvitse sulkeutua.

– Kotiin ei tarvitse linnoittautua, mutta maailmaa voi tarkkailla äidin ja isän suojista, sanoo Petäjä.