Lassi Tuovi koripallon EM-kisoista: "Fokus täällä, vaikka jenkkejä samalla Namikaan katsellaan"

Lappeenrannan NMKY:n päävalmentaja Lassi Tuovi ei ole unohtanut päätyötään, vaikka keskittyykin syyskuun 4. päivä alkaviin EM-kisoihin. Suomen koripallomaajoukkue kohtaa torstaina harjoitusottelussa Iso-Britannian.

urheilu
Namika Lappeenrannan päävalmentaja kausilla 2011-2015 Lassi Tuovi.
Yle

Suomen koripallomaajoukkuetta odottaa syyskuun alkupuolella kasa kovia otteluita EM-kisoissa. Samassa alkulohkossa pelaavat Kreikka, Turkki, Venäjä, Italia ja Ruotsi. Joukkueen valmennusjohtoon kuuluva Lassi Tuovi on innoissaan tulevasta.

- Fakta on se, että olemme suurmaiden joukossa selvästi haastajia. Aika kovista sarjoista pelaajat ovat, hän myöntää.

Lappeenrannan NMKY:n päävalmentajana työskentelevä Tuovi on ollut maajoukkueen mukana jo useita vuosia. Hänen toimenkuvansa on varsin laaja.

- Nyt pääsee tekemään kaikkea. Pääsee olemaan harjoituksissa ja jossain määrin olen mukana videovalmennuksessa. Veikkaan, että kisoissa ottelutilanteet eivät ole minun pääkohtiani. Siinä yöt ja aamuyöt kelaillaan vastustajien nauhoja ja valmistaudutaan seuraavan päivän otteluun.

Namika on hyvissä käsissä

EM-kisojen pelaajakokoonpano ei vielä ole selvillä. Tällä hetkellä harjoituksissa käy vielä 18 pelaajaa.

- Aika pitkälti tämän ja ensi viikon aikana alkaa joukkue muotoutua.

Torstain harjoitusottelussa Suomea vastaan asettuu Iso-Britannia. Tuovin mukaan ottelu tulee olemaan haasteellinen.

- Heilläkin on murrosprojekti. Tällä hetkellä ei ole ihan tarkkaa tietoa siitä, millaisen joukkueen he saavat.

Tuovin läsnäolo koripallomaajoukkue Susijengin mukana ei vaikeuta Namika Lappeenrannan valmistautumista kauteen.

- Mulla on niin loistava staffi tälläkin hetkellä Urheilutalolla. Juha Stenin ja Tommi Koskisen johdolla Namika harjoittelee. Mulla on iso luotto siihen, että homma pyörii siellä riittävän hyvin.

Korisliiga alkaa lokakuussa. Vaikka Tuovilla on nyt kysyntää toisaalla, ei eteläkarjalainen koripallo ole häneltä unohtunut.

- Fokus on itsellä nyt pikkuisen enemmän täällä, vaikka jenkkejä tosin samalla Namikaankin katsellaan.