Laskujen eräpäivät paukkuvat

Postista tipahtavassa laskussa saattaa maksajan yllätykseksi olla vain muutama päivä maksuaikaa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimiehen mukaan, maksuaikaa on kuitenkin löydyttävä kaksi viikkoa laskun lähetyspäivästä lukien.

Kotimaa
Lasku
Minna Aula / Yle

Laskujen lyhyt maksuaika mietityttää kuluttajia. Joskus tilanne voi olla se, että maksaja saa laskun vasta muutamaa päivää ennen eräpäivää. Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Paula Hannulan mukaan maksuaikaa on annettava kaksi viikkoa.

Postitus vie aikaa

Laskun on lähdettävä kuluttajalle riittävän ajoissa ennen eräpäivää, jotta maksajalle jää aikaa tarkistaa laskun oikeellisuus ja esittää huomautukset yritykselle.

Jos maksuaika jää liian lyhyeksi, eli laskun lähetyspäivän ja eräpäivän väli alle kahden viikon, yritys ei voi laskuttaa maksun venähtämisestä.

Paula Hannula

- Lähtökohta on se, että yritys on vastuussa siitä, että laskun lähettämisen ja eräpäivän välille jää vähintään kaksi viikkoa, Hannula kertoo.

Maksuaikaa ei ole määritelty laissa, mutta jos laskun tulo viivästyy, yritys ei silloin voi myöskään periä maksun myöhästymisestä maksua. Postin jakelu vaikuttaa laskun tuloon ja joskus syy voi olla myös esimerkiksi mökkeilevässä kuluttajassa, joka ei ole kotona lukemassa postejaan.

- Jos maksuaika jää liian lyhyeksi, eli laskun lähetyspäivän ja eräpäivän väli alle kahden viikon, yritys ei voi laskuttaa maksun venähtämisestä, Hannula painottaa.