1. yle.fi
  2. Uutiset

Poliisin toimista tehdään rikosilmoituksia joka päivä – murto-osa tuomitaan

Lainvalvojamme saavat runsaasti risuja kansalaisilta. Poliisin menettelystä tehdään noin 800 rikosilmoitusta vuosittain, mutta ainoastaan muutamassa kymmenessä tapauksessa poliisi tuomitaan. Tuomituista rikoksista suurin osa on tehty poliisimiehen ollessa vapaalla.

Kotimaan uutiset
Poliisin virkamerkki jakädet lähikuvassa.
Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Valtakunnansyyttäjänvirastolla pitää kiirettä pysyä poliisikantelujen perässä. Poliisirikosasioista vastaavan kihlakunnansyyttäjän Anssi Hiivalan pöydälle kertyi viime vuonna 748 rikosilmoitusta poliisin menettelystä.

-Rikosilmoituksista tyypillisimmät liittyvät kiinniottotilanteisiin ja voimakeinojen käyttöön. Moitteita saapuu myös kotietsinnöistä, poliisimiehen epäasiallisesta käytöksestä ja siitä, ettei poliisi ole käynnistänyt esitutkintaa, Hiivala sanoo.

Poliiseista kirjatuista rikosilmoituksista valta-osa – viime vuonna 520 tapausta – ei edennyt valtakunnansyyttäjänvirastoa pidemmälle. Suppean selvityksen jälkeen tämä ilmoituspino todettiin aiheettomaksi. Rikosta ei ollut syytä epäillä.

Tutkinta pirstoutuu

Jos poliisirikosasiaa on tarpeen selvittää pidemmälle, siirtyy rikosilmoitus alueellisten syyttäjänvirastojen tutkinnanjohtajille.

Myös alueellinen tutkinta on poliisimiehelle usein myönteinen. Esimerkiksi Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto sai viime vuonna tutkittavakseen 79 poliisirikosasiaa, joista 60:ssä annettiin syyttämättäjättämispäätös.

Syyteharkintaan siirtyessään poliisirikosasian tutkinta on jo niin pirstoutunut, etteivät kyydissä pysy enää valtakunnansyyttäjä tai poliisi.

Kun yhtenäistä kirjausjärjestelmää ei ole olemassa, ei ole myöskään olemassa tarkkoja lukuja poliisien tekemistä rikoksista.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero harmittelee asiaa.

-Meidän kannaltamme olisi erittäin hyvä, että tarkkoja lukuja olisi saatavilla. Ne kyllä kestäisivät tarkastelun. Valitettavasti täsmällisiä lukuja ei tällä hetkellä ole olemassa.

Paateron parhaan arvion mukaan ”reilusti alle kymmenessä prosentissa” poliisirikosepäilyistä langetetaan tuomio. Tämä tarkoittaisi muutamia kymmeniä tuomioita vuosittain.

Kanteluiden ja tuomioiden välistä epäsuhtaa hän selittää kansalaisten herkällä ilmoituskynnyksellä.

-Uskon että poliisi on aikamoisen suurennuslasin alla, koska poliisilta edellytetään jämäkkyyttä ja lainmukaista käytöstä. Kynnys kannella on matalalla, Paatero tuumaa.

-Suomalaisen poliisin työskentely kestää vertailun ihan mihin maahan tahansa. Vaikka poliisista valitetaan, niin lopulta tapauksista hyvin pieni osa päätyy vakavampaan tarkasteluun.

Raskas työ, raskaat huvit

Poliisi univormun jäädessä naulaan, myös alttius rötöksille ja rettelöinnille kasvaa. Vaikka vain joka kymmenes poliisista tehty kantelu koskee vapaalle vaihtanutta poliisia, juuri nämä ilmoitukset ovat piikkinä poliisirikostilastoissa.

-Uskoisin, että suhteellisesti suurempi osa poliisimiehen vapaa-ajan menettelystä johtaa esitutkintaan ja tuomioon, arvio kihlakunnansyyttäjä Anssi Hiivala.

Viime vuonna poliisi joutui vapaa-ajallaan eniten hankaluuksiin liikenteessä. Viime vuonna peräti yli puolet virka-ajan ulkopuolella tapahtuvista rikosilmoituksista koskivat poliisin liikennekäyttäytymistä.

Lue seuraavaksi