Mäyrät kaivoivat esiin keskiaikaisen soturin

1100-luvulla elänyt mies oli saanut viimeiselle matkalle mukaansa miekkansa ja käärmeenpäisen solkensa. Alueelta löytyi myös seitsemän muuta hautaa.

kulttuuri

Saksalaiset arkeologit ovat saaneet odottamatonta apua eläinkunnalta. Mäyrien möyrinnän jäljiltä Pohjois-Saksasta Brandenburgin osavaltiosta paljastui keskiaikainen soturi aseineen kaikkineen. Sittemmin on ilmennyt, että samalla alueella lepää kaikkiaan ainakin kahdeksan vainajaa.

Uckermarkissa asuva Lars Wilhem sanoo seurailleensa mäyrien puuhia maillaan viiden vuoden ajan. Häntä kiinnosti tekeillä olleen pesän iso koko, mutta sitten hän havaitsi jotakin vieläkin kiinnostavampaa: pesäpaikalta alkoi paljastua ihmisluita.

Wilhelmin hälyttämät arkeologit purkivat mäyrien rakennustyön ja laajensivat kaivuualuetta. Tuloksena oli kahdeksan hautaa, joista kahdessa lepäsi aikansa merkkimies.

Kaivauksia johtava professori Felix Biermann Göttingenin yliopistosta kertoo, että vainajat olivat slaaveja. He elivät 1100-luvun alkupuoliskolla.

– Näiden pakanauskoisten slaavien ympärillä Eurooppa oli jo muuttunut kristityksi. Mutta nämä nimenomaiset ihmiset uskoivat edelleen vanhoihin jumaliin, Biermann kertoo saksalaisten lehtien haastattelussa.

Yhdellä vainajista oli matkaraha suussa

Luurangon vammat paljastivat miehen eläneen rajua elämää.

Toinen mahtivainajista, noin 40-vuotias mies, oli saanut kaksiteräisen miekkansa mukaan viimeiselle matkalleen. Hänen jalkojensa viereen oli asetettu pronssiastia, jollaisissa tuohon aikaan kasteltiin kädet ennen ateriointia. Esineet osoittavat miehen kuuluneen yläluokkaan, Biermann sanoo.

Miehellä oli myös käärmeenpään muotoinen pronssinen vyönsolki, jonka tutkijat arvelevat olevan skandinaavista alkuperää. Lisäksi haudasta löytyi nuolenkärki.

Luurangon vammat paljastivat miehen rajun elämän ja luultavasti kuolinsyynkin: hän oli saanut useita miekaniskuja ja pudonnut hevosen selästä.

Toisen soturin hautaan olivat ehtineet ryöstäjät ennen mäyriä ja arkeologeja, mutta kolmannesta haudasta löytyneellä naisvainajalla oli kolikko suussaan. Hänen uskontonsa mukaan se oli tarpeen maksuksi Tuonelan virran lauttamiehelle. Myös korunsa nainen oli saanut mukaan.

Löydöstä kertovat useat saksalaiset lehdet, muun muassa Berliner Zeitung, Süddeutsche Zeitung ja englanninkielinen The Local.