Levyllinen uusia hengellisiä lauluja Enosta

Enolainen Veräjä Ry:n musiikkiryhmä julkaisi uuden levyn Kalliolla-On the Rock!. Levylle on koottu 14 kappaletta uusia suomalaisia hengellisiä lauluja. Levyn lisäksi lauluista julkaistiin myös nuottikirja, joka sisältää sekä kuoro- että säestysnuotit.

musiikki
Kalliolla -levyn kansi.
Yle

Vähän yli kymmenen vuotta sitten perustettuun Veräjän yhteiskristilliseen musiikkiryhmään kuuluu 31 laulajaa ja soittajaa Joensuun taajamista, suurin osa on Enosta ja Uimaharjusta. Ryhmän musiikillisena johtajana toimii musiikinopettaja Maiju Ahlholm.

- Veräjän tavoite on tarjota hyvä mahdollisuus harrastaa kristllistämusiikkia, meillä on kuoroharjoitukset yleensä kerran viikossa. Esiintymisiä meillä on yleensä talvella, kertoo Maiju Ahlholm.

Nyt julkaistu levy on Veräjän toinen ja sisältää 14 kappaletta uusia hengellisiä kappaleita, joista ainakin nimikappale Kalliolla-On the Rock kuullostaa aivan rockilta.

- Musiikkityylillisesti tämä levy pop-rock-genreä enimmäkseen, mutta lisäksi siinä on balladeja, yksi humppa ja yksi räppi, eli tämmöistä modernia musiikkia. Se johtuu siitä, että kappaleiden säveltäjä Jouko Kantola, jolta nämä kappaleet tilattiin on pop-jazz-muusikko, taustoittaa Maiju Ahlholm levyn sisältöä.

Konsertit lokakuussa

Veräjä tilasi ja esitti nyt levylle kootut laulut musikaalina keväällä 2012. Musikaalin näki silloin liki 1000 katsojaa. Levyn lisäksi Veräjä julkaisi lauluista myös nuottikirjan.

Päätettiin tehdä näistä uusista lauluista myös nuottikirja.

Maiju Ahlholm

- Päätettiin tehdä näistä uusista lauluista myös nuottikirja. Se on tarkoitettu kaikille ihmisille jotka vaan tykkäävät näistä lauluista. Sieltä löytyy laulunuotit ja säestysnuotit. Musiikiryhmät, kuorot ja muut lauluryhmät ja bändit voivat niitä käyttää, kertoo Ahlholm.

Veräjän uuden levyn laulut kuultiin konserttina ensimmäisen kerran 11.8. Rantakylän kirkossa Joensuussa. Seuraavat levyn julkaisuesiintymiset ovat 6.10. Uimaharjussa Markku Pölösen -salissa ja 27.10. Joensuun Helluntaikirkossa.