Kuntajakoselvitystä syytetään tarkoitushakuisuudesta

Pohjois-Karjalassa tehtävää erityistä kuntajakoselvitystä arvostellaan puolueelliseksi. Selvityksen vastustajat pelkäävät sen johtavan kuntaliitoksiin.

kuntauudistus

Meneillään olevaa kuntajakoselvitystä syytetään tarkoitushakuisuudesta. Keväällä alkanut erityisselvitys käsittelee Kontiolahden, Joensuun, Liperin, Polvijärven ja Outokummun mahdollisuuksia säilyä itsenäisenä kuntana.

Esimerkiksi Polvijärven kunnanjohtaja Pauli Vaittinen ruotii selvitystä kovin sanoin. Hänen mukaansa selvitystä ei voida pitää puolueettomana.

- Täytyy heittää soraa kuntaliitosselvityksen rattaisiin. Minusta polvijärveläisille olisi parasta oma itsenäinen kunta, toteaa Vaittinen.

Muutamat kuntaliitosselvityksen vastustajat sanovat, että selvityksen peruslähtökohta on ohjata kunnat liittymään yhdeksi suureksi kaupungiksi.

- Tässä ohjataan liitosmenettelyyn, kommentoi Outokummun kaupunginvaltuutettu Petri Kokko (ps.).

Erityisen kuntajakoselvityksen on määrä valmistua lokakuun alussa. Selvityksestä löytyy tietoaJoensuun kaupungin nettisivuilta. (siirryt toiseen palveluun)