1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Egyptin kriisi

"Kairolaiset tyytyväisiä leirien purkamiseen"

Suomalaistutkijan mukaan kuva tapahtumista on Egyptistä katsottuna erilainen kuin mitä kansainväliset tiedotusvälineet antavat ymmärtää.

Egyptin kriisi
Sotilaat siivoavat romukasoja.
Sotilaat siivosivat muslimiveljeskunnan kannattajien leirien jäänteitä Kairossa 15. elokuuta.Khaled Elfiqi / EPA

Kairossa olevan suomalaistutkijan mukaan länsimaiset tiedotusvälineet jättävät huomioimatta osan egyptiläisten näkökulmista.

Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen yliopistonlehtori Sylvia Akar sanoo, että monet Kairon asukkaista ovat tyytyväisiä, että maan armeija iski kaupungissa leireilleitä mielenosoittajia vastaan.

- Kansainvälisissä tiedotusvälineissä on annettu mielikuva, että siellä oli rauhanomaisia ja aseettomia mielenosoittajia, joita vastaan aseettomat poliisivoimat iski väkivaltaisesti. Täällä annetaan sen sijaan sellainen kuva, että leirit olivat todella vaarallisia terrorismihautomoita. Ja tottahan on, että sieltä löytyi suuria määriä aseita, Akar sanoi perjantaina Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Akarin mukaan kairolaiset ovat tyytyväisiä, että leirit purettiin ja häädettiin pois. Niitä pidettiin egyptiläisten keskuudessa vaarana Egyptin vakaudelle, Akar sanoo.

Lue seuraavaksi