Jyrki Kasvi: Viihdeurheilun juhlaa Moskovassa

Vieraannuttaako huippu-urheilu suomalaiset liikunnasta, kysyy Jyrki Kasvi blogissaan.

Yle Blogit
Jyrki Kasvi
Jyrki Kasvi.Lassi Seppälä / Yle

Moskovan yleisurheilun MM-kisat ovat olleet huippu-urheilun, tai viihdeurheilun juhlaa.

Kisoja on ollut mahdotonta päästä pakoon, kun lehdet ja tv-kanavat ovat täyttyneet trimmatuista hikisistä vartaloista. Yleisradion joukkue (siirryt toiseen palveluun) Moskovassa oli suurempi kuin Suomen kisajoukkue.

Kansainväliseltä yleisurheiluliitolta kalliilla ostetuista lähetysoikeuksista haluttiin kaikki irti.

Urheilusta on tullut paitsi viihdettä myös erotiikkaa. Kisalähetyksissä on enemmän paljasta pintaa kuin 80-luvun pehmopornossa. Etenkin naisurheilijoilla on enää juuri sen verran kangasta päällä, että numerolaput saadaan kiinnitettyä.

Naisten 100 metrin finaalia uutisoinut Iltalehti keskittyi arvioimaan juoksijoiden pakaroiden rasvaprosenttia (siirryt toiseen palveluun). Katso kuvat!

Vastaavasti miesten housut on ilmeisesti maalattu iholle. Jokainen peppulommo näkyy, kun kamerat zoomaavat lähtötelineisiin kumartuneet Usain Boltin väräjäviin pakaroihin.

Huippu-urheilu on poikkeuksellinen viihdebisneksen laji. Se nauttii sekä kansalaisten, valtiovallan että elinkeinoelämän erityistä suojelua.

Millä muulla viihteellä on omat päivittäiset tv-uutiset? Mitä muuta viihdettä yritykset ovat valmiita sponsoroimaan yhtä avokätisesti?

Kunnallisvaaleissakin varmin tapa tulla valituksi on luvata kuntaan uusi urheiluhalli: Ei mitään kaiken kansan treenisalia vaan kunnon areena, jonka kentälle ei tavallisilla pulliaisilla ole asiaa kuin rock-konserteissa.

Urheiluviihde tyydyttää samaa perustarvetta kuin keskiajan turnajaiset, antiikin gladiaattorit ja kivikauden rituaaliset heimosodat (siirryt toiseen palveluun). Oman kylän tai maan joukkueen kannustaminen edistää yhteisöllisyyttä ja purkaa sosiaalisia paineita.

Huippu-urheilu on poikkeuksellinen viihdebisneksen laji. Se nauttii sekä kansalaisten, valtiovallan että elinkeinoelämän erityistä suojelua.

Kaikki urheiluviihde ei toki perustu fyysiseen kontaktiin kuten heimosodat tai jääkiekko, mutta ei lentopallokatsomoissa nähdä samanlaisia mylviviä fanilaumoja kuin fyysisemmissä lajeissa.

Huippu-urheilua puolustellaan sen lapsille ja nuorille antamasta esimerkistä. Lapset ottavat mallia, ja moni liikuntaa harrastava nuori aloittaa doping-aineiden käytön jo teininä (siirryt toiseen palveluun).

Pelkästään Moskovan MM-kisojen isäntämaan huippu-urheilijoista noin 40 joutui jäämään (siirryt toiseen palveluun) kotikisoista pois doping-käryjen takia.

Kotikisojen paine on kova. Suomen järjestämät vuoden 1983 yleisurheilun ja vuoden 2001 hiihdon (siirryt toiseen palveluun) MM-kisat ovat hyviä esimerkkejä.

Suomalaiset unohtavat helposti, että meitä on vain vajaa promille maailman väestöstä. Jos muut maat suhtautuisivat huippu-urheiluunsa yhtä vakavasti kuin me, Suomi saisi noin joka tuhannennen jaossa olevan arvokisamitalin.

Suomen huippu-urheiluun keskittyvä liikuntakulttuuri jakaa suomalaiset kahteen ryhmään, urheilun harrastajiin ja meihin muihin.

Kuilu revitään jo lapsuudessa. Urheiluseuroissa ollaan kiinnostuneita vain jatkuvaan ammattimaiseen harjoitteluun valmiista nuorista, potentiaalisista huippu-urheilijoista. Sen sijaan ihan vaan omaksi ilokseen liikkuville nuorille tarkoitettuja liikuntaseuroja on Suomessa vähän, ja salivuoroja vielä vähemmän.

Sitten ihmetellään, miksi nuorten aikuisten kunto on keskimäärin niin huono.

Suomalaiset urheilevat edustajiensa välityksellä. Miksi vaivautua ajamaan autolla kuntosaliin tai pururadalle, kun voi nauttia suomalaisista MM-tason huippu-urheilusuorituksista mukavasti television ääressä sipsipussi kädessä?

_Jyrki J.J. Kasvi Kirjoittaja on TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen tutkimus- ja kehitysjohtaja_