Baijerin panttivankitilanne päättynyt

Baijerissa aamulla alkanut panttivankitilanne on päättynyt poliisin erikoisjoukkojen iskuun.

Ulkomaat
Saksan poliisin erikoisosastoon kuuluvia poliiseja Ingolstadtin vanhan kaupungintalon edustalla.
Saksan poliisin erikoisosastoon kuuluvia poliiseja Ingolstadtin vanhan kaupungintalon edustalla 19. elokuuta. Kuvan toimittanut kuvatoimisto on pikselöinyt poliisien kasvot, jotta heitä ei voisi tunnistaa.Marc Müller / EPA

Ingolstadtissa Baijerissa paikallista aikaa aamulla alkanut panttivankitilanne on päättynyt, kirjoittaa Baijerin televisio internet-sivuillaan. Kanavan mukaan panttivangit ovat hengissä. Poliisin mukaan he eivät ole loukkaantuneet millään tavoin.

Myös panttivangit ottaneen 24-vuotiaan miehen sanotaan olevan hengissä. On mahdollista, että kaappaaja loukkaantui poliisin iskussa.

Panttivankitilanne päättyi, kun poliisin erikoisjoukot iskivät Ingolstadtin vanhaan kaupungintaloon, jonne mies oli linnoittautunut panttivankiensa kanssa.

Panttivankiselkkaus alkoi aamuyhdeksältä paikallista aikaa, kun kaupungin työntekijöitä uhkaillut mies otti kolme panttivankia ja sulkeutui vanhaan kaupungintaloon. Mies vapautti yhden panttivangin, varapormestari Sepp Mißlbeckin, viisi tuntia sieppauksen alkamisen jälkeen.

Sieppaaja oli aseistautunut, mutta toistaiseksi ei ole varmuutta, millaisia aseita hänellä oli. Poliisin mukaan miehellä on rikollista taustaa.

Kaappaajaa on kuvailtu mielenterveysongelmaiseksi. Kaappauksen aikana poliisi on keskustellut sieppaajan kanssa, mutta kaappauksen motiivista ei ole tietoja. Mies ei tiettävästi esittänyt poliisille kaappausvaatimuksia.