Puolukka kypsyy nyt vauhdilla

Etelä- ja Keski-Suomen puolukkasadosta on tulossa keskinkertainen. Ensimmäiset puolukat ovat jo kypsyneet, mutta pääsato kypsyy elo-syyskuun vaiheessa.

Kotimaa
Punaiset marjat.
Syksyn merkkejä.Markku Heinonen, Karstula

Esimerkiksi Pirkanmaalla puolukkasato näyttää keskinkertaiselta. Viimeksi puolukkaa tuli niin runsaasti, että kasvi ei jaksa tehdä vastaavaa satoa joka vuosi.

- Marjakasvin eli itse sen varvun energiataso ei nyt kaikin paikoin ole niin hyvä, joten sato voi jäädä kokonaisuutena keskinkertaiseksi, kertoo vanhempi tutkija Kauko Salo Metsäntutkimuslaitokselta.

Vaihtelut ovat tänä vuonna kuitenkin suuret kautta Etelä- ja Keski-Suomen ja paikoin marjaa voi löytyä paljonkin. Myös kypsymisen aikataulu vaihtelee, ilmeisesti kesän oikullisten säiden vuoksi.

- Kohtuuhyvältähän se nyt näyttää, kun tässä on nämä sateet menneet ohi, aurinko paistanut ja paistaa tulevinakin päivinä, Salo arvioi.

Ensimmäiset puolukat kypsyvät jo kovaa vauhtia.

-Jos haluaa ensimmäisiä puolukanmaistoretkiä tehdä, niin voi jo viikonloppuna käydä katselemassa avoimilta kasvupaikoilta, kuten metsänreunoista ja hakkuuaukeilta. Suuremmassa määrässä kypsyminen menee kyllä elo-syyskuun vaihteeseen.

Kun puolukan satokausi pääsee alkuun, poimittavaa riittää lumen tuloon saakka. Puolukan ja isokarpalon marjat säilyvät syömäkelpoisena talvenkin yli, toisin kuin esimerkiksi mustikan.

Syksystä jääneet puolukat ja karpalot ovat keväällä tärkeää ravintoa monille linnuille. Ihmisellekin ne käyvät, jos vain ohentunut kuori vielä kestää noukkimisen.