Väsytystaistelu tuotti tulosta: palanen Pälkänettä viimein Hämeenlinnaan

Pälkäneläistä, pikkuruista Karvialan kylää ollaan vihdoin liittämässä Hämeenlinnaan. Karvialan kylän siirtämistä maakuntarajan yli Pirkanmaalta Kanta-Hämeeseen ja kuntarajan yli Pälkäneeltä Hämeenlinnaan on puuhattu jo lähes seitsemän vuotta. Nyt uusi raja on jo piirretty.

Pälkäne
Karvialan kylää halkoo Vihainen vuo.

Karviala kuuluu Vihavuoden alueeseen, josta jo osa kuuluu nykyisellään Hämeenlinnaan. Vihavuoden aluetta halkovat sekä rajat että kuohuva Vihavuoden koski. Nyt ihmisen piirtämät rajat ovat katoamassa kylän keskeltä.

- Vihdoin, sanoo kuntarajan siirtämistä ja osakuntaliitosta vuosia ajanut kyläläinen Martti Viljanen.

Viljasen ja kyläläisten neuvottelukumppanikin on vaihtunut useaan otteeseen, kun ympäröivissä kunnissa on tehty kuntaliitoksia. Vuonna 2007 Luopioinen ja Pälkäne yhdistyivät, ja vuonna 2009 puolestaan Hämeenlinnan kuuden kunnan liitos astui voimaan.

- Asiaa on käsitelty Luopioissa ainakin kerran, Pälkäneellä vissiin kolme kertaa, ja Hauholla ja Hämeenlinnassakin. Nyt ollaan lähempänä "projektin" toteutumista kuin koskaan. Kyllä tuntuu hyvältä, kun on seitsemän vuotta väänetty ja nimiä kerätty ja papereita pyöritetty. Olisi mukava kun tämä saisi järkevän päätöksen, sanoo Martti Viljanen.

Kylässä on vakituisia asukkaita vajaa kymmenkunta ja mökkiläisiä noin parikymmentä. Luontainen asiointiliikenne on pitkään ollut Hauholle, sillä Karvialan kylä on osaa vanhaa Hauhoa.

- Tämä on vanha Hauhon myllykylä. Kun sanotaan että mennään kirkolle, niin se tarkoittaa kyllä, että mennään Hauholle, ei Pälkäneelle.

Martti Viljanen on tyytyväinen muutokseen ja sanoo sen helpottavan arkea.

- En odota että maailma mullistuu, jos raja liikkuuu. Odotan kuitenkin, että määrätyt asiat helpottuvat. Me vakituiset asukkaat olemme kuitenkin eläkkeellä, ja meille tietokoneet eivät ole jokapäiväistä elämää. Me haluamme asioida paikanpäällä ja kun asiat voi hoitaa kauppareissun yhteydessä Hauholla tai Hämeenlinnassa niin silloihan asioiden hoito on helpompaa.

Maanmittaustoimisto on tehnyt ehdotuksen kuntien välisen rajan uudeksi sijainniksi. Esitys uudesta rajasta on esillä Hämeenlinnan palvelupiste Kastellissa ja asiasta voi jättää huomautuksen Hämeenlinnan kaupungille 20.9. saakka.