Kaikki kerjäläiset eivät ole ulkomaalaisia - "Kyllä täällä on tilaa yhdelle suomalaisellekin"

Muutama suomalainen kerjää säännöllisesti romanikerjäläisten tapaan Helsingin keskustassa. Heistä yksi suostui kertomaan tarinansa. Keski-ikäisen miehen kerjääminen alkoi protestina Itä-Euroopasta tulleita kerjäläisiä kohtaan.

Kotimaa
Suomalaiskerjäläinen kerjää Narinkkatorilla.
Helsingin keskustassa on viime aikoina näkynyt muutamia suomalaisia kerjäläisiä. Keski-ikäinen suomalaismies kertoi Ylen A-studiolle, miksi on ajautunut kerjäämään.

Iso mies istuu maassa, valopylvään juurella, Helsingin keskustassa. Hän vispaa kädessään olevaan emalimukia, jonka pohjalla kolisee pari kymmensenttistä.

– Yritän tässä saada makkaraa leivän päälle, Juha Heleste perustelee kerjäämistään.

Heleste kertoo olleensa työttömänä neljä vuotta. Peruspäivärahalla eläminen on tiukkaa tinkimistä kaikista menoista, jopa ruoasta.

Työn saaminen viisikymppisenä, kouluttamattomana duunarina on osoittautunut vaikeaksi Helesten kohdalla.

Kyllä täällä on tilaa yhdelle suomalaisellekin kerjäläiselle.

– Jos ei nyt tule tuhat hakemusta täyteen tämän neljän vuoden aikana, niin aika lähelle menee. Kahden ensimmäisen vuoden aikana hain yhtä työtä joka päivä. Nyt on alkanut tahti vähän hiipua, kun alkaa toivo mennä, Heleste sanoo.

Kerjääminen alkoi protestista

Ohikulkija pudottaa Helesten emalimukiin kolikon. Rahan antaja kannustaa Helesteä, sillä häneen vetoaa mukissa oleva teksti: kotimainen vaihtoehto.

Heleste aloitti kerjäämisen protestina Itä-Euroopasta tulleiden romanikerjäläisten leiriytymistä vastaan.

– Liityin Facebookissa pieneen ryhmään ja meillä oli pari vuotta sitten telttaleiri Romanian lähetystön lähistöllä. Vähän otettiin kantaa, kun ne tuppasivat leiriytymään pitkin Helsinkiä, Heleste puhuu.

– Sitten se hiipui. Olen jäänyt yksin tämän asian kanssa ja enemmän tämä on muuttunut kotitarvekerjäämiseksi. Kyllä täällä on tilaa yhdelle suomalaisellekin kerjäläiselle.

Protestimielestä huolimatta Heleste ei istu täysin mielikseen kadulla. Työkokemusta on kymmeniä vuosia ja kaipuu töihin on kova. Työhakemuksia on voimassa tälläkin hetkellä.

– Mutta menee kai tämä elämä näinkin. Eihän kukaan ota tällaista kohta viisikymppistä kundia ilman ammatillista koulutusta. Täähän on niitä vaikeimmin työllistyviä ryhmiä. Ihan niin kuin minulla ei olisi mitään annettavaa, Heleste harmittelee.

Heleste kutsuu kerjäämistä työkseen. Tienesti vain näyttää jäävän minimaaliseksi. Pieniä kolikkoja kertyy äärimmäisen hitaasti.

Kerjäävä mies ei puhu

Seuraavana päivänä Helesteä ei näy valopylvään juurella. Sen sijaan siinä istuu toinen suomalainen mies. Hän kerjää rahaa ruokaan.

Mies on ahdistuneen oloinen, eikä halua kertoa julkisesti itsestään mitään.

Elämää armeliaisuuden varassa

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa kiirehtii työpäivänsä jälkeen samalla aukiolle, jossa kaksi suomalaismiestä on käynyt kerjäämässä. Myös Hallamaa on törmännyt suomalaiskerjäläiseen Helsingin keskustassa.

– Tänä kesänä olen nähnyt. Tässä Kampin keskuksessa. Nuorehko nainen, ihan selvästi suomalainen. Hän oli omaksunut saman kyyhistyneen asennon kuin romanikerjäläisillä on, Hallamaa kuvailee.

Suomessa on kerjätty toki ennenkin. Kerjäämistä tutkinut tohtori Virpi Mäkinen kirjoittaa, että vasta hyvinvointivaltion kehittyminen sai kerjäämisen loppumaan sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.

Vaikka kerjäämään ryhtyneitä ei ole kuin muutama, Jaana Hallamaa näkee ilmiön ajattelutavan suurena muutoksena.

– Se on merkki siitä, että kaikkein tärkeimpiä arvoja ollaan menettämässä. Ollaan menettämässä ajatus siitä, että kaikista pidetään huolta ja ihmiset ovat tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia niin, ettei kenenkään tarvitse elää toisten armeliaisuuden varassa, ja että jokaiselle kuuluu minimitoimeentulo.

Hallamaa lähtee kotiinsa viiden jälkeen, eikä aukiolla näy ketään kerjäämässä. Kivenheiton päässä, Lasipalatsin nurkalla sen sijaan kerjäläisen päivä jatkuu. Romaninainen on maassa polvillaan.