Sananen – Emmehän sauvo rinnakkain

Negatiivisuus on voimavaramme. Siksi jokaista kieltokylttiä tarvitaan!

suksisauvat
Mikko Maasola
Sanna Pirkkalainen / Yle

Lakien keksiminen on kansanedustajan työtä. Se on hirveän negatiivista. Se on jatkuvaa pohtimista, miten ihmisten toimintaa voitaisiin rajoittaa. Muutamat kansanedustajat ovatkin havahtuneet tähän ikävään perusduuniinsa ja ottaneet terveen hajuraon lakikirjoihin.

Pari kokoomuslaista kansanedustajaa haluaa iloiset ”norminpurkutalkoot”. Kun Katainen on toistanut jo vuosia uutterasti, että nyt tarvitaan positiivisuutta, niin tätä se konkreettisesti tarkoittaa. Ihmisen rajoittaminen on negatiivista, kannustaminen luoviin ratkaisuihin positiivista. Nuoret lainsäätäjät löysivät pienellä raapaisulla viitisenkymmentä turhaa sääntöä tai kieltoa – hyväksi aluksi, säädettäväksi pois.

Nyt ollaan vaarallisella tiellä. Kun oikein yllytetään positiivisuuteen. Varmasti moni löytää pienen populistin sisältään ja kohta tulee listoja kuin Hakkaraisen sahalta. Joudun ehdottamaan, että sekä Hakkaraisen että Alatalon listat, puhumattakaan Velton listasta, laitetaan suoraan kassakaappiin Tiitisen listan syliin. Suomi ei kestä isoa määrää positiivisuutta kerralla.

Suomi ei kestä isoa määrää positiivisuutta kerralla.

Negatiivisuus on voimavaramme. Mitä inhottavampi ja kuumottavampi direktiivi EU:n sydämestä meille tuleekin, sitä tarkemmin haluamme sääntöä noudattaa. Se tekee GUTAA - jollain selittämättömällä tavalla. Kun nälkä ja orastava jääkausi eivät ole elämäämme enää rytmittämässä, tarvitsemme selkokielisiä kieltolauseita joille elämämme rakentaa.

Kivun kokeminen, sen kanssa eläminen, on suomalaisuutta.

Lait ovat herkkupaloja. Suomessa ei tarvita paljon poliisejakaan, koska me kyttäämme naapureitamme herkeämättä. Emme tunne armoa, jos naapurin uusi kuisti näyttää säädösten vastaiselta. Jos joku käyttäytyy oudosti, soitamme hätänumeroon. Tsäpäkkä käräyttäminen saattaa pelastaa oman päivän! Emme tarvitse erikseen kodinturvajoukkoja, koska tiedämme, että taistelu oikeutuksesta omaan elämään on koko ajan käynnissä. Puhelin on ladattu, pahat katseet varmistettu.

Siksi Katainen tuntuu täällä havumetsän laidalla ufomieheltä, kun se änkkää sitä positiivisuutta. Päälle rajoittamaton hymy, kasvon lihaksilla harjoiteltu hyytävä ääri-ilmiö.

Minä ainakin nautin jokaisesta kyltistä, joka kieltää jotain. Hykertelin tänäänkin kun tajusin, että kohta polkupyörää ei saa jättää mihinkään keskustassa. Se ruokkii luovuutta suuren luontaisen negatiivisuuden kautta, kasvattaa jo kerran kadotettua sisua ja ennen kaikkea pitää nöyränä.

Kaunein suomalainen piirre on nöyryys. Se erottaa meidät muista kansoista. Täällä emme leijaile. Senhän kertoo kai oma kylttikin.

Meidän työpaikan keittiössä on toistakymmentä kieltoa tai kehotusta erikokoisilla lapuilla. Olkoonkin, että on kyse juuri Ylen työmaakeittiöstä, mutta kuitenkin. Ilman niitä en halua elää. Ne pitävät ruodussa. Isoisä joutui seisomaan ruodussa, ennen hiihtomarssia. Vähintä mitä minä voin maalleni tehdä, on pysyä kaiken irtokarkin ja tortillalla lääräämisen keskellä kurissa ja noudattaa jonkun ohjeita. Ihan jo periaatteesta.

Täällä emme leijaile. Senhän kertoo kai oma kylttikin.

Jyväskylän suosituimmalla ulkoilureitillä on tuore valtava teksti: EMMEHÄN SAUVO RINNAKKAIN. Se on uusi suosikkini, muutamassa sanassa paljon tietoa ja filosofiaa.

Monet kävelevät todellakin vierekkäin ja pahaa pelkään, että juoruavat samalla tuntitolkulla parisuhteen pelisäännöistä. Nyt se loppu! Nautin siitä tiedosta, että sukulaiseni sauvakävelevät siellä nytkin hiljaa peräkkäin, vuorovedolla. Kahden tuntumassa kulkevan tuulipuvun synkronoitu kahina jäsentää ajatuksia paljon paremmin kuin jatkuva debatti.

EMMEHÄN SAUVO RINNAKKAIN on kehotuksena tosin turha, koska sehän on itsestäänselvyys. Kun tiedostaa oman rajallisuutensa ja surumielisen olemuksensa tajuaa, että nuo sanat tarkoittavat enemmän.

Tässä maassa itsekkyys ja itsenäisyys ovat arvostettuja. Kuntosalilla niistä käytetään nimeä positiivisuus. Toinen pyrkii toisen edelle. Älä kysy minne ilo katosi, emmehän sauvo rinnakkain.

Maallikkosaarnaaja Maasola