1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. yrtit

Savoa markkinoidaan suurtapahtumassa villiyrttien voimin

Pohjois-Savon osasto on näyttävästi mukana valtakunnallisessa lähiruokatapahtumassa. Maakunnasta viedään päivittäin tuoreita villiyrttejä pääkaupunkiseudun ravintoloihin.

Yrtit
Syötäviä villivihanneksia.
Syötäviä villivihanneksia.Sari Ursin / Yle

Pohjoissavolaiset villiyrtit ja villivihannekset ovat hyvin esillä Helsingissä Herkkujen Suomi -tapahtumassa. Herkkujen Suomi on suuri lähiruokatapahtuma Helsingin rautatientorilla. Tänä vuonna tapathumassa esittäytyy tuotteineen 150 elintarvikealan yritystä eri puolilta maata. Viime vuonna tapahtumassa oli 60 000 kävijää.

Pohjoissavolaiset lähtivät tapahtumaan takakontti täynnä tuoksuvia villiyrttejä ja muita maakunnan hienoja raaka-aineita, kuten kalatuotteita, juustoja ja kaviaaria. Pohjois-Savon osasto on mukana aiempaa näyttävämmin.

Maakunnasta on mukana 15 elintarvikeyritystä. Ne haluavat tehdä tuotteensa tutuiksi kuluttajille ja elintarvikealan ammattilaisille, ravintolaväelle, kauppojen ja suurkeittiöiden edustajille sekä kansanedustajille ja muille päättäjille. Herkkujen Suomi -tapahtuma on hyvä tilaisuus yrityksille saada uusia asiakaskontakteja.

Tapahtumassa mukana oleva hankepäällikkö Helena Lehtoaro kertoo, että jo nyt Pohjois-Savosta lähtee päivittäin tuoreita villiyrttejä pääkaupunkiseudun ravintoloihin.

Huippukokit suuntaavat villiyrttien kehtoon Runnille vuosittain

Suomen huippuravintoloiden kokit kokoontuvat myös vuosittain Runnille uusien villiyrttireseptien pariin, mikä kertoo alueen yrttiosaamisesta.

Herkkujen Suomi -tapahtumaa tukevat Pohjois-Savon hankkeet Pohjoissavolaiset maut matkalla kansainvälisyyteen ja Herba Centria. Pohjoissavolaiset maut matkalla kansainvälisyyteen -hankkeessa on esillä erityisesti lähiruoka yhdistettynä muun muassa matkailuun.

- Hankkeessa liitetään yhteen elintarvikeyrittäjiä, ruokapalveluyrittäjiä ja ravintoloita, jotta ne löytäisivät toisensa, kertoo Helena Lehtoaro.

Herba Centria -hanke kouluttaa yrittäjiä erikoiskasvien viljelyyn ja luonnonyrttien siirtämiseen peltoviljelyyn. Hanke kouluttaa myös villivihannesten kerääjiä ja poimijoita.

Syksyn aikana Pohjois-Savon väki pääsee tutustumaan oman alueensa ruoka-aarteisiin ainakin elonkorjuutapahtumassa, kalaryssäyksessä ja muissa paikallisissa tapahtumissa.

- Kauppoihin tulee lähiruokaesittelyjä ja Tahkolle on suunnitteilla lähiruokatapahtuma venäläissesongin ajalle, Lehtoaro kertoo.