Seinäjoen Harrastajateatterikesä täyttää 40 vuotta

Seinäjoen Harrastajateatterikesä kerää juhlavuotenaan Suomen parhaita teatterin harrastajia viikonloppuna Seinäjoelle. Tarjolla on esityksiä yhdeksältä harrastajaryhmältä.

kulttuuri
FeminaTeatteri
YLE / Pasi Takkunen

Seinäjoella yleisölle tarjotaan viikonlopun aikana mahdollisuus nähdä kattaus suomalaisen harrastajateatterikentän osaamista. Seinäjoen Harrastajateatterikesän näyttämölle nousee esityksiä yhdeksältä eri harrastajaporukalta. Näytelmät on tapahtumaan esikarsinut Turun Kaupunginteatterin johtaja Raija-Liisa Seilo.

Tekemisen paloa

Nuori kulttuuri-säätiön toiminnanjohtaja ja Harrastajateatterikesän neuvottelukunnan varapuheenjohtaja Panu Mäenpään mukaan 40 vuotta täyttävä tapahtuma on pysynyt hengissä vuosikymmenet teatterin taialla ja näytelmien innokkaalla tekemisellä. Seinäjoen Harrastajateatterikesä on myös monelle harrastajateatterille kauden päätösjuhlapaikka, vaikka mukaan mahtuu vain pieni otos harrastajateattereiden kirjosta.

– Kyllä se on aika ammattimaista. Teatterinharrastaminen on yleistynyt ja sitä tehdään lapsesta saakka. Lisäksi ne ovat aika kunnianhimoisia ne projektit mitä tehdään. Näkisin kuitenkin, että harrastajateatterikesässä on tärkeintä on teatterin tekemisen palo, jota ruokitaan tällä harrastuksella. Tietynlainen vapaus ja villiys vallitsee lavalla sen takia, että tämä ei ole ammattilaistoimintaa. Sen takia myös annetaan tilaa erilaisille kokeiluille näytelmässä ja roolien esittämisessä, toteaa Mäenpää.

Omia tekstejä ja klassikoita

Nykyään harrastajateatteri kentällä tehdään paljon näytelmiä omista teksteistä, mutta myös vanhoja klassikkoja revitään auki, kertoo Mäenpää. Lisäksi tarinat ovat usein rajuja ja niissä mennään Mäenpään mukaan inhimillisyyden ja selviämisen vereslihalle saakka.

– Klassikkonäytelmiä aikalailla modernisoidaan todella raa'alla kädellä. Se mikä klassikoissa viehättää on se niin tiukka rakenne, että siitä on helppo lähteä tekemään jotain uutta ja laittaa siihen lisää uusia asioita. Se on myös mukavaa, että musiikkia ja tanssia tuodaan mukaan esityksiin, iloitsee Mäenpää.

Seinäjoen Harrastajateatterikesässä esiintyjät saavat palautetta näytelmistään ammattitaitoiselta raadilta, jossa istuvat Jaana Saarinen, Leena Rintala ja Ahti Ahonen. Tapahtuman lopussa raati palkitsee valitsemansa ryhmän tai ryhmät rahalla ja kunniamaininnoin.