Kiinalaisen huippupoliitikon oikeudenkäynti näyttää kansalle eliitin elämäntavat

Kommunistisen puolueen entistä poliitikko Bo Xilaita vastaan on nostettu useita syytteitä, muun muassa korruptiosta. Bo myöntää tienneensä julkisten varojen väärinkäytöstä, mutta kiistää lahjussyytteet.

Ulkomaat

Oikeudenkäynti entistä huippupoliitikkoa Bo Xilaita vastaan on jatkunut kolmatta päivää Jinanissa itäisessä Kiinassa. Bon kerrotaan ottaneen vastuun usean sadantuhannen euron kavalluksesta.

Bo kertoi tänään oikeudessa tienneensä, että 600 000 euroa julkisia varoja päätyi hänen vaimonsa Gu Kailain pankkitilille vuonna 2002. Rahansiirto liittyy aikaan, jolloin Bo Xilai oli Dalianin puoluesihteeri.

Bo sanoi itse kieltäytyneensä rahoista, mutta tunnusti ettei seurannut rahojen kohtaloa. Hän pahoitteli asiaa oikeussalissa. Eilen hän kiisti värikkäin sanakääntein toiset paljon suuremmat lahjussyytteet.

Harvinaisen avoin oikeudenkäynti

Tietoja oikeussalin tapahtumista on voinut tänäänkin seurata kiinalaisessa Twitterissä, Weibossa. Tuomioistuimen twitterpäivitykset ovat toimittajille harvinaista materiaalia ja ne ovat saaneet myös kiinalaiset pauloihinsa. Oikeudenkäynti on tuonut kansan silmien eteen huikeita yksityiskohtia eliitin elämäntavasta. Bo Xilai on kommunistisen puolueen perustajajäsenen lapsi ja jo siksi siksi yksityiskohdat luksushuviloista, bisnesdiileistä ja Bon vaimon Gu Kailain tekemän murhan motiiveista ovat harvinaista luettavaa.

Kiinan uusi johto yrittää nyt näyttää, että Kiinassa voidaan käydä avoin oikeudenkäynti ja että maan nykyjohto on tosissaan kitkemässä korruptiota politiikan ja liike-elämän huipulta. Kasvavat tuloerot ja korruptio riipivät myös tavallisen kansan mieliä.

- Minusta korruptoituneet viranomaiset pitäisi teloittaa, eikä vain kerran, vaan kymmenen kertaa, puuskahti oikeudenkäyntiä seurannut jinanilaisnainen.

Vaikka oikeudenkäynti jatkuu nyt yllättäen jo kolmatta päivää ja Bo on saanut kaikesta päätellen avoimesti puolustaa itseään, ei hänen uskota välttävän kovaa tuomiota. Oikeuslaitos on Kiinassa kommunistisen puolueen valvonnassa ja 99 prosenttia jutuista päättyy tuomioon.

Asiantuntijoiden mukaan Bo tuskin kuitenkaan saa kuolemantuomiota, vaan jutun päätarkoitus on lopettaa populistisen ja suositun Bo Xilain poliittinen ura. Tuomio on määrä julistaa lähiviikkoina.